1622 kohdetta löytyi
- Otteluraportti: Loistavat jaksojen alut eivät riittäneet
Vimpelin Veto ja Kouvolan Pallonlyöjät tarjosivat mainiota pesäpalloviihdettä torstaina Saarikentällä. KPL oli molempien jaksojen alussa vahvasti kuskin paikalla, mutta Veto onnistui läpilyöntien ansiosta kirimään lopulta voittoon saakka. Lopputulos kirjattiin vaiherikkaan ottelun jälkeen 1–0 (5–5, 6–4). KPL:n parhaana palkittiin hienosti numerolla kolme pelannut Toni Laakso, joka merkkautti kärkilyönnit 9/10. Kakkospalkinnon sai neljä juoksua lyönyt Juho Hacklin. Pelinjohtaja Eero Pitkänen ei paljoa pelin jälkeen selitellyt. – Vaiherikas ottelu. Tiukka ensimmäinen jakso. Toista johdettiin, mutta kaveri tuli ohi, Pitkänen sanaili. KPL tuli otteluun vahvasti. Juonikkaasti vankalla itseluottamuksella pelannut Kopla siirtyi toisen aloittavan jälkeen jo 0–4-johtoon yksittäisillä kotiutuksilla. Juho Hacklin löi Severi Lassilan pompotellessa 0–1, Toni Laakso kotiutti yllätysmerkillä 0–2, Juho Hacklin kumautti 0–3 ja Valentin Ikonen lisäsi 0–4. KPL hallitsi jaksojen alkuja Veto kavensi Mikko Kanalan kovalla saumapuhkaisulla 1–4:een. Kolmannen tasoittavalla Veto tuli tasoihin hieman onnen avustamana. Matias Rinta-aho kavensi 2–4:een ja viimeisenä lyöjänä Janne Mäkelän epäonnistunut kotiutus tippui kuin tippuikin väliin, 3–4. Sami Haapakoski löi ykköstilanteessa vielä pallon jokeen ja kiersi kunnarin, vaikka Tommi Mäentausta olikin pallossa hyvin mukana. Matti Latvala onnistui vielä siirtämään pompulla KPL:n 4–5 karkumatkalle, mutta Vedon Perttu Ruuskan vaihtolyönti pomppasi Juho Hacklinin vartalosta ja Haapakoski karkasi jakson päätöslukemat 5–5:een. Hacklin avasi hanat kunnolla toisella jaksolla Juho Hacklin piiskasi toisella jaksolla pallon Savonjokeen Toisen jakson KPL aloitti myös väkevästi. Veto jäi ilman juoksuja omalla aloittavallaan ja Juha Korhonen löi tappimiehen yli 0–1. Veto tasoitti Janne Mäkelän vastustamattomalla lyönnillä 1–1:een. Tasoittavalla KPL iski vaihdetta silmään kunnolla. Juho Hacklin iski täydellisen vedon kolmosluukkuun palottomasta ajosta, pallo Savonjokeen ja KPL karkasi 1–3:een. Latvalan komea kumura kolmosjatkeelle siirsi tilanteeksi jo 1–4. Vedon isku nähtiin kolmannen aloittavalla. Henri Puputti tuli purkamaan ensimmäistä kertaa ottelussa palotonta ajoa. Millintarkka kumura koppareiden välistä osui takaviivaan, meni läpi ja vain mainostaulut pelastivat pajatson tyhjenemisen, tilanne 3–4:ään. Vedon saatua päätä auki Mäkelä pääsi kokeilemaan kotiutusta. Latvala teki kuitenkin palon kotiin ja Janne Kivipelto lähti tekemään toista paloa ykköspesältä. KPL:n epäonneksi pallo pomppasi Mäkelästä katsomon alle ja Puputti karkasi kolmospesältä 4–4:een. Mikko Haukkala ja Matias Rinta-aho löivät Vedolle vielä lisäjuoksut 6–4:een. KPL siirteli neljännen tasoittavalla Matti Saukon kolmospesälle, mutta harhaheitto pysähtyi valliin. Saukko paloi kotipesään, eikä KPL enää saanut uutta tilannetta päälle – Kaksi kertaa oltiin hyvässä johdossa, mutta tyrtelöitiin ne. Tappio harmittaa, KPL:n ykköspalkittu Toni Laakso mietti. Ottelun kolmostilanteet 24–19 Vedolle (avausjaksolla 12–12). Vimpelin Severi Lassila loukkasi itseään toisella jaksolla ja joutui jättämään ottelun kesken. KPL:n riveistä puuttui Sasu Toikka. KPL:n ottelut jatkuvat sunnuntaina 9.7. klo 16.00. Vastaan KSS Energia Areenalle tulee Ossi Meriläisen edustama Kempeleen Kiri. teksti: Harri Liekola kuvat: Teemu Parta
- Otteluennakko: Tylyllä tekemisellä pisteet kotiin
Torstaina Kouvolan Pallonlyöjät matkustaa Saarikentälle Vimpelin Vedon vieraaksi. Kotijoukkue Veto on varmasti valmis revanssiin, sillä KPL nöyryytti vetolaisia Kouvolassa puhtaalla 2–0 (6-1, 4–2) voitolla toukokuussa. Sarjan kärkipään kamppailu tulee suorana lähetyksenä Koplaradiosta. Tästä kuuntelemaan! Saarikenttä ei ole ollut viime vuosien aikana KPL:lle helppo paikka. Veto on uittanut Koplaa Savonjoessa urakalla. KPL:n jokerina pelaava Matti Saukko peräänkuuluttaa KPL:ltä tylyä tekemistä. – Torstaina pitää uskaltaa lähteä tosissaan haastamaan Vetoa. Pitää lyödä tylyjä pinnoja ja vaihtolyöntejä. Ei voida lähteä katselemaan vierestä, Saukko toteaa. Matti Saukon nopeutta tarvitaan taas torstaina KPL on alkukauden aikana onnistunut voittamaan kaikki sarjan kärkijoukkueet. Saukon mukaan se tuo itseluottamusta tekemiseen. – Hyvällä pelillä pystytään voittamaan. Pomppu on meiltä pois, mutta siihen on valmistauduttu talvesta alkaen. Tärkeää meidän on voittaa Vimpeli myös etenemisessä, tällä kaudella 20 juoksua tuonut Saukko tuumaa. KPL sai viime otteluun sairastuvalta Anssi Lammilan. Joukkue kulkee tällä hetkellä neljän ottelun voittoputkessa. Veto reissasi viime viikolla Itä-Suomessa, jossa se hävisi Joensuun Mailalle, mutta voitti Imatran Pallo-Veikot. Vedon kokoonpanosta ovat olleet pois Mikko Kanala ja Teemu Isoketo. KPL:n sairastuvalla oli vielä tiistaina Sasu Toikka. Tilastot: Vimpelin Veto (2.) 17 ottelua, 39 pistettä, juoksusuhde 184–89 Paras lyöjä: Janne Mäkelä 3+55 (3.) Paras etenijä: Olli Heikkala 31 (3.) Paras kärkilyöjä: Henri Puputti 92 (10.) Kouvolan Pallonlyöjät (4.) 16 ottelua, 35 pistettä, juoksusuhde 123–64 Paras lyöjä: Juha Korhonen 0+36 (11.) Paras etenijä: Tommi Mäentausta 28 (7.) Paras kärkilyöjä: Juho Hacklin 88 (15.) teksti: Harri Liekola kuva: Teemu Parta
- Otteluraportti: Kotitaika pitää – nyt kaatui JymyJussit
KPL piti kotisaldonsa puhtaana kaatamalla JymyJussit 1 – 0 (6-0, 2-2). Hyvätunnelmaista ottelua oli aurinkoisessa kelissä seuraamassa komeat 2079 katsojaa. KPL:n Sasu Toikka oli pienen vaivan takia sivussa ja kapteeni Anssi Lammila palasi kokoonpanoon pelaten vahvan pelin (2 tuotua, 1-vaihdot 9/9). Eero Pitkäsellä oli selvät sävelet jo ennen ottelua. -Annetaan “Jukkiksen” (Jukka-Pekka Vainionpää) olla rauhassa ja yritetään saada muut kiinni”, mies totesi. Vainionpää pääsikin yrittämään kotiuttamista palottomaan ajolähtöön ensimmäisen kerran vasta viimeisessä JymyJussien sisävuorossa, jolloin viime vuoden lyöjäkuningas löi pelin ainoan juoksunsa. Viimeksi joukkueiden kohdatessa Seinäjoella miehen saldo oli miehekäs 1+9, joten KPL:n ulkokentän suoritusta voi pitää erittäin hyvänä. Ottelun kolmostilanteet menivät KPL:lle 21-10. Ensimmäinen jakso alkoi tulisissa merkeissä useamman torikokouksen myötä. Eritoten puhinaa aiheutti ulkopelaajien maskipelaaminen pomppulyöjille. Anssi Lammila voitti hutunkeiton ja valitsi aloittavan sisävuoron. Ilman kotiutusyrityksiä sujunut vuoro oli kuitenkin niin virheiden sekoittama, että Eero Pitkänen otti aikalisän jo vuoronvaihdon kohdalla. JymyJussien tasoittavalla vuorolla lyöjätykki Vainionpää pääsi yrittämään kotiuttamista kertaalleen, mutta Juho Hacklinin tulinen piiska tappoi kotiin pyrkineen Toni Marjamäen kotipesän portaille. Matti Latvala iski ottelun alkutahdit KPL avasi ottelun juoksutilin Matti Latvalan pistettyä kumuran etumiehen yli ja loistavan ottelun pelannut Tommi Mäentausta toi 1-0:aan. Urku aukesi kunnolla, kun Juho Hacklin vaihtoi ensin Mäentaustan kolmoselle pompullaan ja sen jälkeen puhkaisi kakkosjatkeen JymyJussien etukentän karvattua 1-3-tilanteessa kahdella miehellä. “Paikka oli katsottu ja tällä kertaa onnistui lyöntikin. On siihen jokusen kerran koitettu tänä vuonna lyödä”, kommentoi Hacklin kunnarin ja kaksi tavallista tuottanutta vetoaan lehdistölle. “Hakin” tilastorivi on sieltä komeimmasta päästä: 1+2/2, kl 13/15. Tilanne sai mukavasti jatkoa, kun Toni Laakso ja Juha Korhonen lisäsivät vaakamailasivalluksillaan pelin jo 6-0:aan. JymyJussit pääsi kolmannen tasoittavalla jälleen yrittämään kotiutusta, mutta tällä kertaa kakkoskoppari Mäentausta hoiti polttotyöt Ville Viidan pyrkiessä kotiin Ville Hotakaisen kopiksi kantaneella välilyöntiyrityksellä. Kolmen kopparin tekemän kotipalon sarjan täydensi Hacklinin tyly polttoheitto neljännellä JymyJussien sisävuorolla. Lyöjätilaston kärkinimi Vainionpää upotti kumuransa väliin, mutta Toni Marjamäki kärähti jälleen niukasti kotiportaille Hacklinin kovan polttoheiton seurauksena. – Aina kun lähtee mailasta, niin on mahdollista polttaa. Tänään onnistuttiin niissä, kommentoi Hacklin pelin jälkeen. Anssi Lammila palasi kentälle vakuuttavasti Toisen jakson avaustahdit löi Laakso. Kova veto kakkossaumaan ja Lammila kotipesän turvaan. JymyJussien tasoitus tuli kolmannen aloittavalla, kun lyöjäjokeri Markus Hallasuon kakkospussari riitti Ville Viidan kotiuttamiseen. KPL vastasi mielenkiintoisella juoksulla. Matti Saukko oli yksinäisenä etenijänä kolmosella ja Teemu Nurmio tuli lyömään. Kentällemenopomppu meni aina kakkoskopparille saakka ja Saukko pinkoi kotiin. Kakkoskoppari Tuomas Raunio pääsi vielä yrittämään polttoheittoa kotiin, mutta seinäjokisten ykköspalkinnon pokannut lukkari Henri Itävalo ei nähnyt auringon takaa tullutta polttoheittoa. JymyJussien tasoituksen iski Vainionpää ottamattomalla kakkosjatkekumurallaan. KPL pääsi vielä tasoittavalla sisävuorollaan yrittämään kolmannen sarjapisteen nappaamista, mutta Korhosen ja Laakson kotiutusyritykset jäivät tällä kertaa tuloksettomiksi. JymyJussien pelinjohtaja Mikko Vainionpää oli pelin jälkeen tyytymätön omiinsa. – Kesän huonoin sisäpeli ja kaverin ei tarvinnut meistä paloja tehdä. Kimmoisa kenttä ja kuula kulkee ja meillä pitäisi olla hyvälyöntinen joukkue. Ekalla laitonta, vikalla laitonta, kärpästä, huonoa etenemistä, mies sadatteli. Pitkänen puolestaan oli iloisemmilla aatoksilla. – Voittoon olen tosi tyytyväinen. Seinäjoki on kova porukka. Kaksi annettua juoksua ja kymmenen tilannetta. Mikko (Vainionpää) oli ihan oikeassa, ettei ollut ihan paras päivä (heillä), mutta kyllä mekin niitä paloja tehtiin. Neljäntenä sarjassa oleva KPL (16 ottelua, 35 pistettä) vahvisti asemiaan, kun yhtä sijaa ylempänä oleva Sotkamon Jymy (18 ottelua, 37 pistettä) jäi yhteen pisteeseen Koskenkorvan Urheilijoiden vieraana. Seuraavaksi edessä on kova haaste, kun mestaruutta puolustava Vimpelin Veto isännöi Koplaa torstaina kotonaan Saarikentällä kello 18 alkavassa ottelussa. Seuraava kotiottelu Su 9.7. klo 16:00 Kouvolan Pallonlyöjät – Kempeleen Kiri teksti: Simo Pyöriä kuvat: Teemu Parta
- Otteluennakko: Anssi Lammila palaa Koplan kokoonpanoon
KPL saa tiistaina vieraita Seinäjoelta. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat Seinäjoella 8. kesäkuuta. Jukka-Pekka Vainionpään hurja ilta siivitti JymyJussit 2-0 (4-3, 10-5) voittoon. Kaksi täyden pistepotin ottelua viime viikolla pelannut KPL palaa pieneltä Itä-Länsi–tauolta kovaan paikkaan, kun samoista sijoituksista taisteleva Seinäjoen JymyJussit saapuvat KSS Energia Areenalle. Tästä ottelusta ei latausta puutu! JymyJussit menettivät viime viikolla sarjan neljännen sijan juuri Koplalle ja tippui näin ollen viidenneksi. JymyJussien kotiuttajajokeri Jukka-Pekka Vainionpää on tällä hetkellä sarjan paras kotiuttaja ja kurmootti kouvolalaisia edellisessä kohtaamisessa Seinäjoella kuukausi takaperin peräti yhdeksän juoksun voimin. Vainionpää ei ollut Itä-Lännessä aivan parhaimmillaan, mutta oliko se vain säästelyä tämänpäiväiseen? Tuomas Raunio ja Juuso Myllyniemi ovat mielenkiintoisia seurattavia, sillä miehet ovat yksiä sarjan parhaimpia etenijöitä. Raunio on myös sarjan paras kentällemenijä ja keikkuu kärkilyöntiprosenteissa sarjan kärjessä. Koplan puolelta Juho Hacklin on vakuuttavassa iskussa. Miehen pomppu tekee tuhojaan kotiottelusta toiseen, eikä vielä yksikään joukkue ole saanut sitä kovasta yrityksestä huolimatta kuriin. Kopla saa myös sairastuvalta mieluisan palaajan, kun kapteeni Anssi Lammila on saanut pienen jalkavaivan selätettyä. Sasu Toikka puuttuu edelleen pienen vaivan vuoksi kokoonpanosta. Seuraa näitä: Korhonen vs. Vainionpää – Kumpi on kotiutuksissa terävämpi? Mäentausta vs. Raunio – Kumman kentällemenot onnistuvat paremmin? Valtteri Luoma – Nuori mies on vakiinnuttanut paikkansa pelaavassa kokoonpanossa ja saanut ajoittain yleisön haukkomaan henkeään upeilla polttoheitoilla. Tilastot: Kouvolan Pallonlyöjät (4.) 15 ottelua, 33 pistettä, juoksusuhde 115-62 Paras lyöjä: Juha Korhonen 0+35 (11.) Paras etenijä: Tommi Mäentausta 26 (9.) Paras kärkilyöjä: Juho Hacklin 75 (29.) Seinäjoen JymyJussit (5.) 16 ottelua, 32 pistettä, juoksusuhde 149-108 Paras lyöjä: Jukka-Pekka Vainionpää 4+63 (1.) Paras etenijä: Tuomas Raunio 31 (2.) Paras kärkilyöjä: Jukka-Pekka Vainionpää 113 (2.) Pub Old Tomin jälkipeleissä tänään Konsta Hyötyläinen. Otteluennakossa äänessä paluun kentälle tekevä Anssi Lammila.
- MustaKeltaiset ry. avustaa junioritoimintaa
KPL:n virallinen faniryhmä MustaKeltaiset ry. avustaa myös tänä vuonna KPL:n junioritoimintaa. MustaKeltaiset ry. lahjoittaa KPL:n junioreille 1000 euroa leiritoimintaan Superpesiksen ottelussa KPL-JymyJussit. Lisäksi MustaKeltaiset myyvät Tukholman kauden avauspelistä tuttuja leitä sisääntuloporteilla 3 € hintaan. Miesten Superpesistä Kouvolan Pallonlyöjät – Seinäjoen JymyJussit ti 4.7. klo 18.00 KSS Energia Areenalla. MustaKeltaiset järjestävät myös fanimatkan Imatralle su 23.7. IPV-KPL -otteluun. Lisätietoa matkasta lähiaikoina! Lue lisää MustaKeltaisten toiminnasta täältä!
- Pesiskerhon avaus siirtyy tiistaille 4.7.!
Maanantain 3.7. klo 17.00-19.00 Mangusti-Pesiskerhon avaus siirtyy tiistaille 4.7. klo 11.00-12.00. Pesiskerho kokoontuu tiistaina (kaikki ikäluokat) Sumulaakson kentällä Kouvolassa. Ilmoittautumisessa on ollut häiriötä juhannuksen aikaan. Vika on korjaantunut tiistaina 27.6., joten ennen sitä ilmoittautuneita pyydämme ilmoittautumaan uudestaan. Pesiskerhon aikatauluun voi tulla muutoksia, mutta tiedotamme niistä alkuviikon aikana. Lisätietoa Pesiskerhosta ja ilmoittautuminen TÄÄLTÄ!
- Otteluraportti: Tiivis ulkopeli ja Korhosen iskut toivat voiton
KPL jatkoi tiivistä ulkopeliään torstaina Pattijoella. KPL voitti ottelun lopulta 0-2 (2-4, 2-3) ja kasvatti voittoputken neljään otteluun. Koplan juoksuista Juha Korhonen löi neljä. – Tultiin tänne vähän varamiehisenä. Onnistuttiin ulkopelissä ja saatiin vastustajan kärki kiinni. Etumiehet tekivät pienistä hyvin paloja. Sisällä hieman nihkeä suoritus, saatiin kuitenkin juoksuja tehtyä. “Kore” pelasi tänään hienon pelin, pelinjohtaja Eero Pitkänen kertoi. KPL oli ottelussa koko ajan kuskin paikalla, eikä Pattijoesta ollut nousemaan Pallonlyöjien rinnalle missään vaiheessa. KPL:n parhaana palkittiin Juho Hacklin (kärkilyönnit 8/8). Hacklin sai myös kuulla ottelun jälkeen pelaavansa sunnuntaina miesten Itä – Länsi-ottelussa toista vuotta putkeen. Hacklin korvaa JoMan Lauri Kivisen. – Tänään meidän 0-tilanne piti hyvin ja linjassa Konu (Hyötyläinen) sekä Tono (Laakso) poimivat palloja edestäni. Voiton avain oli ulkopelissä, Hacklin kiitteli. Tiivis ulkopeli antoi aihetta tuuletuksiin Avausjaksolla KPL aloitti terävästi ja Pattijoen kuvion vaihduttua Toni Laakso iski auki jääneestä keskisaumasta 0-1:een. Juha Korhonen lisäsi johdon viimeisenä lyöjänä 0-2:een, kun lyönti ei pysynyt PattU-koppari Teemu Juntusen räpylässä. Pattijoki kavensi Eino Järvelän lyönnillä 1-2:een, mutta Korhonen sivalsi tärkeät juoksut kolmannessa ja neljännessä vuorossa. PattU sai vielä kavennettua Jari Törmäsen näpäyksellä 2-4:ään, mutta ulkopeli kesti lopun paineen. Laakso, Korhonen ja Hacklin olivat sisäpelissä vahvoja Toisella jaksolla Korhonen onnistui jälleen avaamaan juoksuhanat viimeisenä lyöjänä. Komea keskisauman puhkaisu oli tyly. KPL sai sisäpeliään rullaamaan paremmin toisessa vuorossa ja Matti Latvala sivalsi kolmosluukusta Markus Lehtiniemen räpylän kautta 0-2. Jari Törmänen kavensi välilyönnillä 1-2:een, mutta Valentin Ikosen kakkosrajalyönnillä KPL kasvatti johtonsa 1-3:een. Törmäsen illan kolmas kotiutus oli lopulta kosmetiikkaa, kun Törmäsen viimeinen lyönti jäi hyvin pelanneen Iiro Nokkalan räpylään. Kolmostilanteissa KPL kiri PattUn edelle 10-13 lukemin (avausjaksolla 6-5). KPL:n kausi jatkuu tiistaina 4.7. Seinäjoen JymyJusseja vastaan KSS Energia Areenalla klo 18.00! teksti: Harri Liekola kuvat: Teemu Parta
- Otteluennakko: KPL taistelemaan pisteistä Pattijoelle
Jo keskiviikkona matkaan lähtenyt KPL saa torstaina vastaansa Pattijoen Urheilijat. Kotijoukkue PattU palaa juhannustauolta, KPL pelasi jo tiistaina. Ottelu tulee suorana lähetyksenä Koplaradiosta. Tästä kuuntelemaan! – Voittoa ja ensimmäistä hutunkeiton voittoa odotan. Se on tavoite. Puristan lujempaa mailaa, KPL:n kapteenina Anssi Lammilaa tuuraava Juho Hacklin kertoo yksinkertaisen reseptin hutunkeiton voittoon. – Ekalla kertaa jännitti. Tokalla kerralla olin jo rennompi, katsotaan mitä kolmas peli tuo tullessaan. Yritän olla sellainen rento oma itseni, Hacklin jatkaa kapteenin roolista. Juho Hacklin on pelannut tasaisen varmaa peliä PattU on sarjan puolivälin krouvissa sijalla 11. Pisteitä raahelaiset ovat keränneet 13, joista kotikentällä on tullut kahdeksan pistettä. Ennen juhannustaukoa PattU nappasi puhtaan voiton Alajärven Ankkureista. KPL on sarjassa viidentenä 30 pisteellä. KPL kulkee tällä hetkellä mukavassa kolmen ottelun voittoputkessa. Vierasotteluissa KPL:n peli ei ole kulkenut vielä samaan malliin kuin kotikentällä. Edelliseltä vierasmatkalta KPL kuitenkin nappasi puhtaan voiton Hyvinkään Tahkosta. Joukkueet kohtasivat toukokuussa KSS Energia Areenalla, jolloin KPL otti 1–0 (2–2, 2–0) voiton. – Vaikea joukkue siinä mielessä, että pelaavat kärjestä hyvin. Tulivat ulkopelissä ainakin alkukaudesta lähelle ja pakottivat lyömään kovaa. Peruspelillä pitäisi voittaa, mutta jos vähänkin lepsutaan, niin iskevät varmasti takaisin. Valtteri Luoma on tilkinnyt Koplan etukenttää PattUn peli kulminoituu hyvin pitkälle sisäpelissä ykköskärjen tehokkuuteen. Paluun pelikentille viuhkamiehen paikalta tehnyt Jari Törmänen on ollut raahelaisten paras kotiuttaja 0+22 tehoilla. Kärjessä Paavo Pelto on nakutellut eniten kärkilyöntejä. Joukkueen ehdoton syömähammas on kuitenkin Topi Kosonen, jonka rooliksi on vakiintunut sisäpelissä numero 3. Ulkopelissä lukkarina pelaava Kosonen pystyy sekoittamaan omalla pelillään vastustajan sisäpeliä kiitettävästi. – Pattijoen kenttä oli viime vuonna uusi ja pallo ei kulkenut niin lujaa. Tällä kaudella se on kovettunut ja uskon, että pallo kulkee normaalisti. Avara kenttä, läpilyönneille on tilaa. Tarkkana pitää olla, että otetaan kaverin läpärit pois, niin todennäköisesti voitetaan. KPL kärsii pienistä loukkaantumishuolista ja torstaina kokoonpanoon on jälleen luvassa muutoksia. Sarjan paras ulkopeli on kestänyt Janne Kivipellon johdolla hyvin ja sisäpelissä tehoja on löytynyt tasaisesti. Viime otteluissa Toni Laakso, Matti Latvala ja Hacklin ovat pelanneet tasaisen varmasti. Paras kotiuttaja Juha Korhonen on alati vaarallinen, vaikka tiistaina miehen maila ei puhunutkaan tuttua kieltä. – Ulkopeli on tällä hetkellä hyvää. Etukenttä on mun mielestä toiminut loistavasti, vastustaja joutuu lyömään koko ajan vaihtotilanteissa väliin tai hyviä kovia, jotta saavat vaihtoja. Se helpottaa peliä, Hacklin miettii. Tilastot: Pattijoen Urheilijat (11.) 15 ottelua, 13 pistettä, juoksusuhde 72–119 Paras kotiuttaja: Jari Törmänen 0+22 (16.) Paras etenijä: Topi Kosonen 18 (26.) Paras kärkilyöjä: Paavo Pelto 83 (12.) Kouvolan Pallonlyöjät (5.) 14 ottelua, 30 pistettä, juoksusuhde 108–58 Paras kotiuttaja: Juha Korhonen 0+31 (11.) Paras etenijä: Tommi Mäentausta 25 (8.) Paras kärkilyöjä: Juho Hacklin 67 (38.)
- Kouvolan Pallonlyöjien kausijulkaisu 2017 on valmis!
KPL:n kausijulkaisu 2017 on valmistunut. Kausijulkaisua on jaossa KPL:n otteluissa ja se on luettavissa myös verkossa. KAUSIJULKAISU 2017 Kausijulkaisu koostuu lukuisista haastatteluista. Ääneen pääsevät pelijohtaja Eero Pitkänen, Janne Kivipelto, Juha Korhonen sekä Toni Laakso. Irene Mäkipaakkasen haastattelu on jo aiemmin julkaistu KPL:n verkkosivuilla. Lisäksi esittelyssä ovat KPL:n nuoret timantit ja juniorijoukkueet. Nautinnollisia lukuhetkiä! KPL:n kausijulkaisu on tehty talkoovoimin. Tekijätiimi: Harri Liekola, Tommi Manninen, Anni Saarela, Teemu Parta ja Jukka Rasimus. Julkaisun taitto on Tuomas Pakkasen käsialaa.
- Haastattelu: Toni Laakso – ratkaisija isossa roolissa
Sateisena tiistai-iltana käytiin kamppailu kaakon herruudesta, kun Kopla sai vieraakseen Imatran Palloveikot. Tärkeässä roolissa, nihkeästi alkanutta ottelua kääntämässä, oli hyvää kautta pelaava Toni Laakso. Tärkeissä paikoissa lyödyt neljä juoksua tekivät miehestä illan kakkospalkitun. – Alkuvaikeuksien jälkeen voitto lämmittää kaikista eniten. Alussa jouduttiin tiukoille, mutta onneksi saatiin kolme pistettä otettua, Laakso kommentoi. Kylmän kosteaa säätä tai taakse jäänyttä juhannustaukoa, ei Laakson mukaan käynyt vaikeasta alusta syyttäminen. Tahmeasti alkanut 1. jakso saatiin kuin saatiinkin lopulta käännettyä voitoksi. Toisella jaksolla joukkueelta nähtiin jo tältä kaudelta tutumpaa, tasokasta tekemistä. – Kelihän on molemmille sama ja IPV löi hienoja lyöntejä. Meille ei tahtonut tulla onnistumisia, ja silloin on vaikea kaivaa itsestään tsemppiä tekemiseen. Sitten saatiin pari onnistumista peräkkäin, ja sitä kautta pelistäkin kiinni, Laakso kuvailee. Toni Laakso on äitynyt hyvään vireeseen Tiukkoja vääntöjä tällä kaudella pelannut IPV palasi Superpesikseen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Toni Laakso iloitsee kasvattiseuransa noususta pääsarjaan. – Totta kai olen iloinen heidän puolestaan. Hyvin ovat pelanneet, kuten tänäänkin nähtiin. Voivat kyllä voittaa, varsinkin yksittäisiä jaksoja, ihan keneltä vain. Laakson viime kausi kului pitkälti sivussa akillesjännevamman vuoksi. Nyt mies on taas iskussa ja nauttii pelaamisesta täysin siemauksin. Rooli joukkueessa vaihtui lukkarista polttolinjaan, mikä on vaatinut hieman totuttelua. – Mukavalta tuntuu pelata. Viime kesä näytti, että matkalla voi tapahtua mitä tahansa, joten pitää nauttia peleistä ja olla positiivisella mielellä. Oma tontti kentälläkin alkaa hiljalleen löytyä. Joka peliin pääsee aina paremmin mukaan ja tuntuu, että ajoittain olen pelannut ihan hyvinkin siellä, Laakso arvioi. Toni Laaksolla ja KPL:llä on ollut aihetta tuuletuksiin Syksyyn, ja mestaruuspeleihin on vielä matkaa, mutta onnistumisen resepti on Laaksolla tiedossa. – Tarvitaan paljon onnea ja laadukasta treenaamista. Ennen kaikkea pelaajilta kovuutta arkeen ja kentälle. Kehitetään itseämme matkan varrella, että ollaan mahdollisimman hyviä sitten syksyllä. Tässä on kuitenkin vielä paljon pelejä ennen sitä, Laakso summaa. Tono on todistanut monipuolisuutensa pelaajana. Näyttöjä on tiukoissa paikoissa niin vaihtajana kuin kotiuttajanakin. Mies ei vastuuta kavahda, ja onkin omimmillaan juuri paineen alla pelatessaan. – Uskon pystyväni pelejä ratkaisemaan, silloin kun ratkaista pitää. Halu pelata isossa roolissa ja auttaa joukkue voittoon on kova, Laakso kuvailee itsevarmuutta uhkuen. KPL:n sarja jatkuu torstaina Pattijoen Urheilijoita vastaan Raahessa. Ottelu on kuultavissa Koplaradion välityksellä. teksti: Jenni Uosukainen kuvat: Teemu Parta
- Otteluraportti: Kopla säilytti Kaakon herruuden Kouvolassa
Kauden ensimmäinen Kaakon Kahakka miteltiin tiistaina Kouvolassa. Sateisella KSS Energia Areenalla nähtiin tiukka kamppailu Kaakon herruudesta, jonka Kopla kuitenkin piti itsellään lukemin 2-0 (5-4, 6-1). Kouvolan Pallonlyöjät ei ole tällä kaudella kokenut ainuttakaan jaksotappiota kotikentällään. Yleisöä oli paikalla hienosti 1983 katsojaa. – Hyvä peli meiltä, juoksuja yksitoista ja 26 kolmostilannetta. Sitten kun se vapaakin rupesi tippumaan, niin se aukaisi paljon meidän peliä. Merkistähän me ei saatu oikein sellaisia laadukkaita vetoja, Valentin Ikosta lukuun ottamatta, Koplan pelinjohtaja kertasi. KPL ja IPV kohtasivat Superpesiksessä ensimmäistä kertaa 11 vuoteen, kun tiistai-iltana oteltiin Kaakon Kahakaksi ristitty paikalliskamppailu. Sadesää yritti kiusata katsojia ja pelaajia läpi ottelun, mutta se ei tunnelmaa latistanut. IPV oli ottelun avausjaksolla pitkään niskan päällä ja siirtyikin juoksuissa jo ratkaisevan tuntuiseen 1-4 johtoon. Moni katsoja varmasti ajatteli jo, että nyt se ensimmäinen jaksotappio nähdään Kouvolassakin. Kopla oli kuitenkin toista mieltä ja nousi viimeisellä lyöntivuorolla kolmella juoksulla jaksovoittoon. Valentin Ikonen ratkaisi avausjakson Koplan kirin käynnisti läpilyönnillä Koplan parhaaksi pelaajaksi valittu Valentin Ikonen ja sama mies löi myös jakson voittojuoksun. – Ensimmäisellä jaksolla otettiin poikkeuksellisesti, ei pahoja virheitä, mutta pieniä sijoittautumisvirheitä kuitenkin. Jannellakaan ei ollut ehkä se kaikista paras päivä lautasen ääressä ja Rönkkö löi myös hienon läpilyönnin, joka oli täysin hyväksyttävissä. Kunnia täytyy lyönnillekin joskus antaa, Pitkänen summasi. – Kotiuttaminenkin oli vähän nuhasta, eikä tuntunut oikein keppiin käyvän. Niissäkin tilanteissa mailamies teki virheitä, pelinjohtaja teki virheitä ja teki joku pelaajakin joskus jonkun virheen. Koko ajan oli kuitenkin se rauha ja usko omaan tekemiseen, sitten kun on tullut paljon voittoja, niin se näkyi tuossa lopussa. Toinen jakso Koplan näytöstä Kopla sai ensimmäisen jakson hienosta lopusta sen verran virtaa, että toinen jakso olikin selkeästi kotijoukkueen. Lyönnit alkoivat upota kenttään ja juoksuja tuli. Neljä eri miestä pääsi lyömään pelaajaa kotiin, kun Ikonen ja Juha Korhonen löivät yhden mieheen ja Toni Laakso sekä Matti Latvala kaksi. Latvalan kaksi perättäistä, täysin samaan kohtaan tippunutta kumuralyöntiä olivat yhtiä jakson ratkaisevia hetkiä. Matti Saukko poltti täpärästi IPV:n kärjen Ville Lantiaisen kotipesään Toisella jaksolla nähtiin jälleen kerran Valtteri Luomalta aivan ilmiömäinen suoritus, kun mies poltti hyppykopin jälkeen IPV:n pelaajan kotipesään todellisella tappoheitolla. – Toinen jaksohan oli ulkona jo paljon parempaa. Siinä ei oikeastaan mikään muu muuttunut, kuin se, että pallot ei tippunut räpylästä ja vähän sijoittautumisia muistuteltiin tauolla, että mitenkäs siellä kentällä pitikään olla. Muun muassa Valentin päästi siinä ensimmäisellä jaksolla yhden lyönnin vierestään, että herää varmaan painajaisiin vielä yöllä. Matti Latvala jatkoi varmoja otteita Koplan ulkopelin parhaimmistoa olivat ykkösvahti Valtteri Luoma, joka sai jälleen kerran poltettua monesti IPV:n etenijän kovalla heitollaan sekä Matti Latvala, jonka työskentely kakkospesällä oli taattua laatua. – Erittäin tyytyväinen peliin, tämä oli oikein hyvä aloitus syyskaudelle, Pitkänen päätti. Valentin Ikonen kommentoi otteluennakossa olevansa intoa täynnä, kun pienen pelitauon jälkeen pääsee taas pelaamaan. Se totisesti näkyi peliotteissa ja siitä hyvänä osoituksena kolme lyötyä juoksua ja pelin parhaan pelaajan palkinto. – Oli kyllä paras peli itseltä tällä kaudella. Mukavalta tuntui alusta asti lyöminen, ihan jo alkulämmittelyistä alkaen, Ikonen iloitsi. – Kyllähän tuollainen juhannustauko tekee henkisesti ihan hyvää ja saa hyvin treenattua, kun ei ole pelejä. Kyllä tämä peli sieltä kumpuaa, kun treeneissä on tuntunut hyvältä jo pitkän aikaa. Koplan kausi jatkuu jo torstaina vieraspelillä Pattijoen Urheilijoita vastaan Raahessa ja seuraavan kerran kotona pelataan Itä-Länsi–viikonlopun jälkeen tiistaina 4.7., kun vastaan saapuu sarjataulukossa juuri Koplan yläpuolella majaileva Seinäjoen JymyJussit. Tervetuloa KSS Energia Areenalle! Torstain ottelu suorana Koplaradiosta! teksti: Tommi Manninen kuvat: Teemu Parta
- Otteluennakko: Kaakon Kahakka – IPV vieraaksi yli 10 vuoden tauon jälkeen!
Kouvolan Pallonlyöjät saa huomenna tiistaina vastaansa paikallisvastustajansa Imatran Pallo-Veikot. Täksi kaudeksi takaisin Superpesikseen noussut IPV saapuu Koplan vieraaksi yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat Kouvolassa kaudella 2006. Kyseessä on todellinen Kaakon Kahakka Kaakkois-Suomen pesisherruudesta! Ottelussa katsojia palvelee myös Turistikatsomo, jossa opastetaan pesäpallon saloihin C3-katsomossa (säävaraus). Tule tutustumaan! – Tauon jälkeen on mukava päästä pelaamaan. Tauon aikana saatiin treenattua ja levättyä. Nyt on intoa täynnä, KPL:n Valentin Ikonen miettii. Kopla on edennyt kotikentällään voitosta voittoon, eikä ole vielä kokenut yhtäkään jaksotappiota. Kouvolalaiset palaavat pieneltä juhannustauolta runkosarjan sijalta viisi, muutaman pelin muita vähemmän pelanneena. IPV puolestaan matkaa Kouvolaan kolmen ottelun tappioputki niskassaan. IPV majailee tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla kaksitoista, tasapisteissä Kiteen Pallon kanssa 12 pisteellä. Sarjan tasaisuudesta kertoo se, että sijat 7.-14. mahtuvat kolmen pisteen sisään. – IPV:n kanssa pitää olla tarkkana, se on juonikas porukka, joka pelaa ennakkoluulotonta peliä. Joka kohdasta saattaa tulla sisäpelissä yllätyshyökkäyksiä, ei voida passivoitua. Sisäpelissä meidän pitää pelata omien vahvuuksien kautta. Jos vapaat lyönnit ei uppoa, niin pitää saada lyöntejä ja painetta saumoihin ja luukkuihin, Ikonen miettii. Kopla on selkeästi vähiten juoksuja päästänyt joukkue, kun kolmentoista pelin jälkeen lukema näyttää 53 päästettyä juoksua. IPV on puolestaan päästänyt sarjassa kolmanneksi eniten juoksuja, yhteensä 143. Sisäpelissä molemmat joukkueet ovat tehtyjen juoksujen osalta lähes tasoissa, sillä eroa joukkueiden välillä ei löydy kuin viisi juoksua Koplan hyväksi. Kopla ei aivan ole saanut kaikkea potentiaaliaan irti sisäpelistä ja varsinkin vieraspeleissä tilanteiden hyödyntäminen on tökkinyt. Janne Kivipelto on johtanut KPL:n ulkopeliä maestron elkein Koplan kotiuttajajokeri Juha Korhonen on ollut viime peleissä hyvässä iskussa ja viime ottelussa Sotkamon Jymyä vastaan rikkoutui jo 30 lyödyn juoksun raja tällä kaudella. Miehen kotiutusprosentti huitelee neljänkymmenen tienoilla. Imatran Pallo-Veikkojen kovin kotiuttaja on ollut tällä kaudella Lauri Rönkkö, joka on tykittänyt 35 juoksua. Rönkkö on onnistunut kotiutustilanteissa hyvällä prosentilla, sillä miehen kotiutusprosentti lähentelee jo kuuttakymmentä. Rönkkö valittiin myös sunnuntaina Imatralla pelattavaan miesten Itä–Länsi-otteluun. Valentin Ikonen on tilastoinut KPL:n kakkoskärjessä kelpo lukemat. Ikonen kävi myös lainapestillä IPV:n paidassa toukokuussa. Yhteensä Ikonen on pelannut jo 14 ottelua 1+7/5/27 tilastoilla. Ulkopelissä Ikonen on vaihdellut polttolinjan ja etukentän pelipaikkoja. – Ulkopeliin olen ihan tyytyväinen. Monipuolisesti olen pelannut ulkopelissä ja tykkään kyllä pelata polttolinjassa. Sisäpelissä viime kauteen verrattuna on ollut parempi aloitus. Tilanteisiin nähden, olen osunut ihan hyvin, 21-vuotias Ikonen pohtii. Myös etenijätilastoissa Koplan ja IPV:n pelaajat ovat tasavauhdissa. KPL:n paras etenijä on ollut Tommi Mäentausta 23 tuodulla juoksullaan ja IPV:n paras on puolestaan ollut 22 tuodulla juoksulla Juuso Lattu. Teemu Nurmio ja Valentin Ikonen ovat valmiina IPV:n kaatoon Koplan pelaajista neljä pelaajaa on ylittänyt jo 50 kärkilyönnin rajapyykin ja Juho Hacklin lähentelee jo kuudenkympin rajaa. Imatralaisista puolestaan kolme pelaajaa on ylittänyt jo huiman 70 kärkilyönnin rajan ja yhteensä viisi pelaajaa on onnistunut saamaan yli 50 kärkilyöntiä. Paras IPV:n kärkilyöjä on erinomainen kärkietenijä Lauri Kaartokallio 76 kärkilyönnillä. Tiistaina 27.6. pelattava kamppailu on yksi kesän teemapeleistä ja se on teemoitettu Kaakon Kahakaksi. Pitkästä aikaa päästään tosissaan taistelemaan Kaakon herruudesta, myös pesäpallon puolella! – Ottelua on markkinoitu kovasti Kaakon Kahakan hengessä. Saadaan varmasti hyvä tunnelma paikalliskamppailuun, Ikonen uskoo. KPL:n kokoonpanosta on tiistaina poissa kapteeni Anssi Lammila. Konsta Hyötyläinen palaa Koplan kokoonpanoon jokeripaidassa. Pub Old Tomin jälkipeleissä Toni Laakso. LUE MYÖS: Eero Pitkäsen haastattelu ja arvio alkukaudesta Kotiotteluissa on riittänyt vilinää Tilastot lyhyesti: Kouvolan Pallonlyöjät (5.) 13 ottelua, 27 pistettä, juoksusuhde 97-53 Paras kotiuttaja: Juha Korhonen 0+30 (11.) Paras etenijä: Tommi Mäentausta 23 (9.) Paras kärkilyöjä: Juho Hacklin 59 (47.) Imatran Palloveikot (12.) 13 ottelua, 12 pistettä, juoksusuhde 92-143 Paras kotiuttaja: Lauri Rönkkö 1+35 (8.) Paras etenijä: Juuso Lattu 22 (11.) Paras kärkilyöjä: Lauri Kaartokallio 76 (19.) teksti: Tommi Manninen kuvat: Teemu Parta