Petri Tuuva on Kouvolan Pallonlyöjien uusi pelinjohtaja. Tuuvan sopimus KPL:n kanssa on kausille 2024-2025.
Pelinjohtajaurallaan Tuuva on toiminut Imatran Pallo-Veikkojen, Kiteen Pallon, Haminan Palloilijoiden ja Kempeleen Kirin peräsimessä. Viime kauden päätteeksi Tuuva pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä SM-mitalia KeKin kanssa. Kaudella 2023 Tuuva toimi myös Idän pelinjohtajana arvo-ottelussa.
- KPL on kova seura ja oli hieno tilanne, kun tarjoutui mahdollisuus tulla KPL:n viuhkaan. Ei ollut vaikea päätös tarttua siihen. KPL on ollut pitkään yksi lajin isoista, Tuuva kertoo.
- Meillä on kovat urheilulliset tavoitteet. Petrin valinta kehittää meidän kilpaurheiluprosessia kohti tavoitteita. Tuuvan aikakaudella kova tavoite on se, että menestymme. Petri on motivoitunut kehittämään myös meidän juniorivalmennusta, se on meille kokonaisvaltaisesti tärkeä juttu, toiminnanjohtaja Mika Toivola kommentoi.
KPL:n valmennusryhmään liittyy uutena miehenä mukaan Tuomas Mattila, joka vastaa videovalmennuksesta ja on mukana lajivalmennuksessa. Mattila on KPL:n oma kasvatti, joka pelaajaurallaan edusti Superpesiksessä KPL:n lisäksi Kiteen Palloa.
-Vesasen Jarin kanssa juttelin aiemmin ja Tuuvan kanssa käytiin keskusteluita videovalmennuksesta. Oli helppo lähteä mukaan, iso ja mielenkiintoinen haaste. Videovalmennuksessa katsotaan esimerkiksi omia lähtöjä ja vastustajan peliä. Pelin aikana pystyy sitten auttamaan jätkiä. Roolitus on pelissä mennyt paljon eteenpäin, KPL:n edustusjoukkueeseen kaudella 2006 pelaajana noussut Mattila miettii.
- Hyvä, että saatiin ”Tume” valmennuksen avuksi. Joukkueessa on paljon laajuutta ja 16 tasokasta pelimiestä. Meillä on hyvä mahdollisuus menestyä, tosi ammattimainen ja kokenut porukka on kasassa, Tuuva miettii.
35-vuotias Koplan kasvatti Tuomas Mattila liittyy mukaan valmennukseen
Tuuva myöntää, että KPL:n joukkue on tullut tutuksi Eero Pitkäsen kanssa tehdyn pitkän yhteistyön kautta.
- ”Ekon” kanssa ollaan varmaan kymmenen vuotta soiteltu miltei päivittäin ja olen samalla saanut hyvän kuvan KPL:n pelaajista. Aiemmilta vuosilta mieleen on jäänyt päällimmäisinä vuonna 1999 nousu KPL:ää vastaan ja kaudella 2020 ratkaiseva puolivälierä Kiteen kanssa.
Omaa pelinjohtamistaan Tuuva pitää yllätyksellisenä, mutta luottaa myös peruspeliin. Tuuva pohtii, että neljä kautta Koplan peliä johtanut Iiro Haimi omaa samankaltaisia ominaisuuksia. Pelitavallisesti Tuuva näkee sisäpelin ja yhden juoksun pelin olevan olennaista.
- Altavastaajajoukkueissa yhden juoksun peli oli tärkeää. Hyvällä tavalla yllätyksellisyyttä pitää olla mukana, mutta onhan meillä käsissä huippupelureiden joukkue, joten pelinjohtajan ei tarvitse siinä näytellä niin suurta roolia. Ulkopelissä meillä on paljon heittovoimaa ja sitä mietitään paljon yhdessä pelaajien kanssa. Ominaisuudet hyvään peliin on olemassa.
KPL avaa hallipelikauden tulevana lauantaina harjoitusottelulla Ykköskoplan kanssa ja Talvisuper käynnistyy 20. tammikuuta Tahkoa vastaan Alajärvellä.
- Kaikki 16 pelaajaa saavat näytönpaikkoja. Jokaiseen peliin lähdetään niin, että on mahdollisuus voittaa. Uusi porukka minulle niin pelien kautta oppii tuntemaan vielä paremmin, meille tärkeitä hetkiä. KPL:n ammattimaisuutta ja tekijöiden laajuutta kuvaa hyvin se, että täällä voi keskittyä pelinjohtamiseen ja päävalmentamiseen. Pienemmissä seuroissa pelinjohtaja saa olla välillä joukkueenjohtaja tai huoltaja, kaudesta 2019 päätoimisesti pelinjohtajana toiminut Tuuva kertoo.
KPL:n valmennusryhmä 2024
Petri Tuuva, pelinjohtaja, päävalmentaja
Tuomas Mattila, videovalmentaja
Antti Järvinen, fysiikkavalmentaja
Eero Pitkänen, fysiikkavalmentaja
Ari Pakarinen, juoksuvalmentaja
Petri Federley, psyykkinen valmentaja
Mikko Kondratjeff, joukkueenjohtaja
Riku Henttonen, huoltaja
Erkki Hämäläinen, huoltaja
Comments