Kouvolan Pallonlyöjissä mm. Pesiskoulua luotsaava junnuaktiivi Jutta Kondratjeff on toukokuun aikana kiertänyt liikuttamassa koululaisia ja päiväkoti-ikäisiä lapsia Superpesisjoukkueen pelaajien kanssa. Perjantaina 31.5. oli viimeinen kierrospäivä ja Jutan mukana oli Arttu Ruuska.
Kopla liikutti kevään aikana päiväkoti- ja eskari-ikäisiä ja ekaluokkalaisia Kouvolan alueella. Päiväkoti- ja koulukierroksilla tutustutaan lajin välineisiin ja kokeillaan, miten pesistä pelataan. Kierroksilla innostetaan lapsia pesisharrastukseen ja tällä on iso vaikutus - moni lapsi on tullut hieman epäröiden paikalle mutta lähtenyt hymysuin saatuaan onnistumisia uudessa lajissa!
Kierroksen pääohjaaja Jutta Kondratjeff kertoo, mistä konseptissa on oikein kyse.
- Ollaan nyt toukokuun aikana kierretty Kouvolan keskisen alueen päiväkodit ja koulut, yhteensä n. 30 paikkaa. Kohderyhmänä on päiväkoti, eskari, ekaluokka ja vähän tokaluokkakin ja laskin, että n. 800-900 lasta on tullut tällä tavoitettua. Toisissa paikoissa on useampi ryhmä, kuten tänään kolme. Ideana on saada lapset liikkumaan, tuoda pesistä tutuksi tänne varhaiskasvatukseen ja saada heitä innostumaan lajista sekä tulemaan mukaan KPL:n harrastustoimintaan.
Päivän aikana kierretään keskimäärin kolme varhaiskasvatuksen yksikköä tai koulua, jossain on useampi ryhmä ja jossain yksi. Jokaisessa paikassa pidetään noin 45 minuutin mittainen pesistunti, jossa Jutan mukana on kiertänyt Superpesiksen pelaajia.
- Ihan lähdetään liikkeelle siitä, että otetaan välineet tutuiksi, esitellään ne - räpylä nyt pääosin. Lapset pääsevät itse pelailemaan räpylän ja pallon kanssa vähän taitotason mukaan, esim. kopitellaan kaverin kanssa. Sitten pelataan aina Vahtero-pesistä lopuksi. Se on sellainen innostava peli ja siinä saa onnistumisia!
Vahtero-pesiksessä ideana on, että yksi lyö, useampi ottaa kiinni ja useampi etenee kerralla kahdelle pesälle ja takaisin kotiin. Edetä saa niin pitkään, kun pallo on kentällä. Kun pallo on takaisin lukkarilla, ei enää voi edetä. Tässä jokainen pääsee kokeilemaan lyömistä, etenemistä ja kiinniottamista ja saa lukuisia onnistumisia.
- Lopuksi kerrotaan Pesiskoulusta ja Pesiskunnarista, mitä pääsee kiertämään ja mistä saa palkinnoksi Arnoldsin donitsin, Kondratjeff kertoo.
Yksi kierroksen tavoitteista on innostaa lapsia pesisharrastuksen pariin ja kesän ilmainen Pesiskoulu jatkaa toukokuun kierroksilla kasvatettua intoa. Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Nuppu kertoo, että lapset odottavat tällaista päiväkotiviikon tapahtumaa kovasti.
- Kyllä, kun he tykkäävät kaikesta liikunnasta niin odottavat kovasti, kun tulee tällaista ekstraa. Todella innoissaan ovat!
- Kohderyhmän ikäluokka on G- ja F-junnuja, joissa on tällä hetkellä 60-70 lasta mutta aina mahtuu mukaan lisää. He on se ikäluokka, jotka innostuvat kokeilemaan uusia harrastuksia ja kyllä sieltä on saatu reilusti mukaan uusia harkkoihin ja esim. alkavaan Pesiskouluun on tätä kautta saatu ilmoittautumisia, Kondratjeff iloitsee.
Viimeisenä kierrospäivänä mukana Superpesisjoukkueesta oli Arttu Ruuska, joka kertoo että tällainen mahtuu hyvin pelikalenteriin.
- Tänään on paljon koppailtu ja pidetty hauskaa, leikitty ja liikuttu lasten kanssa. Kaksi ryhmää takana ja yksi edessä ja hiki virtaa itselläkin. Hyvin mahtuu pelikalenteriin, maanantaina vasta pelaillaan niin tässä on oikein hyvä pätkä pitää hauskaa auringossa. Oikein mukava päivä on tähän mennessä ollut ja varmasti on vielä viimeisenkin ryhmän kanssa!
Commenti