KPL haki täydet sarjapisteet Tampereelta sunnuntaina 0-2 (3-6, 2-3) voitolla. Voiton ratkaisijoina olivat Valtteri Luoma, joka löi 1+2 juoksua ja lukkari Janne Kivipelto, joka sekoitti pelisilmällään tamperelaisten otteita ratkaisupaikoissa. Kivipelto iski myös toisen jakson ratkaisut kahdella juoksulla.

Valtteri Luoma oli avausjaksolla avainasemassa, kun KPL iski toisen aloittavalla tilanteen 1-3:een. Viimeisellään kakkosrajan puhkaissut Luoma juoksi kunnarin ja hänen edellään myös Iiro Nokkala ehti kotipesän suojaan. Manse nousi vielä tasoihin toisen tasoittavalla, mutta neljännen aloittavalla KPL laittoi tuulemaan. Juhlaotteluaan pelannut Jere Dahlström löi jakson voittojuoksuksi jääneen 3-4 ja lisää tuli, kun Sasu Toikka sivalsi kolmosluukusta palloa viheriölle. Jakson päätöslukemat 3-6.

Toisella jaksolla KPL:n peräpää oli oivalla pelipäällä. Janne Kivipellon kaksi komeaa kotiutusta ja Luoman merkistä väliin lyömä pallo riittivät jaksovoittoon, vaikka Mansen jokeri Juha Niemi säikäytti kovalla kolmosluukkulyönnillä. KPL kesti Mansen loppurynnistyksen, eikä sen tarvinnut tulla enää neljännen tasoittavalle.

KPL jatkaa sarjassa piikkipaikalla ja tiistaina ottelut jatkuvat Hyvinkään Pihkalassa. Hanki lippusi tiistain vierasotteluun TÄSTÄ.

Kotikentällä KPL pelaa perjantaina, kun se saa vastaansa Kankaanpään Mailan. Ottelu alkaa klo 18.00 ja lipunmyynti tähän otteluun on vauhdissa. Varmista oma paikkasi Koplan verkkokaupasta. Liput TÄSTÄ.