Viikonloppuna edessä ”Jäämeren tupla” – KPL vierailee Pattijoella ja Alajärvellä

Kahden voitokkaan kotipelin jälkeen KPL:n tie vie pitkälle vieraskiertueelle. Lauantaina tanner tömiseen Pattijoen Urheilijoiden kotikentällä MiiluAreenalla ja sunnuntaina pisteistä väännetään Kitron pesäpallostadionilla, Alajärvellä. Kakkospelinjohtaja Jukka ”Mehu” Mäkinen on lanseerannut kiertueen ”Jäämeren tuplaksi”. Viikonlopun kattavassa ennakossa ääneen pääsee kuitenkin viuhkamiehemme Matti Iivarinen, joka on syystäkin tyytyväinen alkukauteen.

”Kokonaisuuteen olen tyytyväinen. Sisällä on tehty tilannetta ja lyöty juoksuja. Ulkona on pikkuisen pystytty parantamaan – alkukaudesta tuli lipsauksia ja tuli useampiakin juoksuja kerralla – ollaan pystytty sitä tilkitsemään. Tarkkana tässä pitää kuitenkin koko ajan olla – viime pelissäkin tuli yksi läpilyönti”, Iivarinen muistuttaa.

Matti Iivarinen valittiin aisaparinsa Jukka Mäkisen kanssa Itä-Länteen

Pattijoen Urheilijoita povattiin ennen kautta Seinäjoen JymyJussien kanssa suurimmaksi kärkinelikon haastajaksi. Joukkueen otteet ovat kuitenkin ailahdelleet ja yhdeksästä ottelusta saldona on viisi voittoa ja neljä tappiota. Viimeiset kaksi keltamustat ovat kuitenkin voittaneet. ”Pattijoki ei ole löytänyt sellaista tasaisuutta. Pidän heitä tosi kovana joukkueena varsinkin siellä kotona. Heidän kotiareena on hankala paikka pelata ja periksiantamaton joukkue siellä on vastassa”, tuumaa Iivarinen.

Pattijoki vahvistui tälle kaudelle KPL:stäkin tutulla kauden 2015 lyöjäkuninkaalla Ossi Meriläisellä ja Joensuusta kotiin palanneella Timo Kalliolla. Nopean Paavo Pellon, huippulukkari Topi Kososen ja pelinjohtajan paikalta viime kaudeksi lyöjäjokeriksi palanneen Jari Törmäsen kanssa he muodostavat Pattijoen kantavan osaston. Meriläisen alkukautta on varjostanut ylävartalovamma, jonka takia pelejäkin on jäänyt väliin. Ossin kuntoutuessa Törmänen on kantanut päävastuun kotiuttamisesta iskien yhdeksään otteluun 18 juoksua. Yksi mielenkiintoinen nimi on myös 30-vuotiaana Superpesiksessä debytoinut Pattijoen oma kasvatti Jere Achrén, joka siivoaa etukenttää Kososen ja Harri Kolehmaisen kanssa. Pelinjohtaja Juha Karjaluoto odotti kauden alla Achrénista jopa yhtä sarjan läpimurtopelaajista ja tilastoriviin onkin kertynyt yhdeksässä ottelussa 1+4 lyötyä ja seitsemän tuotua juoksua.

Juhliiko KPL:n ulkokenttä viikonloppuna?

Sunnuntaina vastaan asettuu pelinjohtajaa vaihtanut Alajärven Ankkurit

Alajärvellä siirryttiin täksi kaudeksi ”Iivarisen jälkeiseen aikaan” kahdeksan peräkkäisen vuoden jälkeen ja KPL:stäkin tuttu Ismo Ankkuri otti vetovastuun. Alkukausi on kuitenkin alkanut synkästi ja Ankkuri sai torstaina luovuttaa viuhkat kokeneelle Risto Ojanperälle. Ankkuri jatkaa yhä Ankkureiden pelinjohtotiimissä Ojanperän apuna. Ankkurit vahvistui täksi kaudeksi pomppukone Antti Pukkisella ja päävaihtajaksi nousseella Valtteri Kleemolalla. Uutta verta edustaa myös lyöjäjokeri Joonas Riihimäki, mutta hänen roolinsa on alkukaudesta jäänyt pieneksi. Ankkurit kohtaa perjantaina kotonaan Hyvinkään Tahkon. Paikan päälle KPL ei ehdi peliä seuraamaan, mutta Iivarisen tarkoituksena on tutkia peliä videolta jossain välissä: ”Yleensä pelinjohdon vaihdos piristää ja herättää joukkuetta. Risto kovalla kokemuksella ihan varmasti tietää miten tuollaisessa tilanteessa toimitaan. Pitää varautua siihen, että kaverilta tulee yllättäviäkin ratkaisuja pelissä. Jonkin verran aion jossain vaiheessa ehtiä katsomaan minkälainen peli perjantaina oli.”

Alajärveläislähtöinen Janne Kivipelto pelaa jälleen erinomaista kautta

Alkukausi on ollut Kitrolla synkkä: yhdeksästä pelistä saldona on vain kuusi pistettä. Joukkueen kolmostilannemäärä on monesti jäänyt noin kymmeneen ja lyöjäjokeri Sami Mikkolanahokaan ei ole onnistunut paikoistaan toivotulla tavalla. Kahdessa viime pelissä lyönti on kuitenkin alkanut osua keppiin tuottaen seitsemän juoksu 11 yrityksestä. Mikkolanahon kanssa kotiutusvastuuta  tulee perjantai-illan Tahko-otteluun jakamaan kokenut Tero Rantakangas, joka on viime kaudet pelannut suomensarjaa. Numerokotiuttajina toimivat kapteeni Aki Orava ja KPL-pelinjohtajan poika Sasu Iivarinen, jonka Isä-Matti kohtaa ensimmäistä kertaa vastustajana.

Kyllä jonkin verran on soiteltu ja puolin jos toisin kyselty kuulumisia. Ei hirveästi, mutta jonkin verran. Ehkä se silleen jonkin verran on mielessä pyörinyt sekin näkökulma, että ihan mukava on Alajärvelle mennä ja Sasun kanssa kilvoitella. Ajatus on kuitenkin se, että peli kerralla mennään ja ensin on kova paikka Pattijoella ja siihen pyritään keskittymään ja sitten katsellaan sitä sunnuntain peliä enempi ajatuksella”, paaluttaa Iivarinen lopuksi.

KPL matkustaa Pohjanmaalle jo perjantaina. Molemmat yöt vietetään Ykköspesis-paikkakunnalla Ylivieskassa, jossa joukkue hoitaa myös aamuharjoituksensa. Molemmat viikonlopun ottelut ovat katsottavissa Ruutu+ Fanikamera-palvelun kautta. Paluu KSS Energia Areenalle tapahtuu tiistaina, kun KPL aloittaa paikallispeliviikon Imatran Pallo-Veikkoja vastaan.

2018-06-08T16:23:26+00:00