TYHY-TOIMINTA

Työssä jaksaminen on todella tärkeä asia niin työnantajalle, kuin työntekijällekin. Me haluamme KPL:ssa edistää ja auttaa työyhteisöjä liikkumaan yksin ja yhdessä. Tuore pääyhteistyökumppanimme AKTIIVI toimii mahtavana kumppanina laajentamaan tyhy-toiminnan tarjontaa ja ammattimaisuutta.

On teillä sitten tarve puolen päivän mittaiselle yhteiselle tekemiselle tai vaikka 7 kk:n perioidille, niin asiat saadaan järjestymään. Mikäli taas tarve on yleisen viihtyvyyden ja hauskapidon lisäämiseksi työyhteisössä, on meidän kumppaneissa useita yrityksiä joiden kanssa saadaan varmasti hauska tapahtuma aikaiseksi.

Ota reippaasti yhteyttä mikäli tyhy-toiminta kiinnostaa. Meillä on kokemusta isojenkin yritysten viihtyvyyden lisäämisestä ja muistathan että vakuutusyhtiötkin ovat suopeita korvaamaan tänä päivänä työhybinvointiin liittyviä satsauksia.