Kouvolan Pallonlyöjät matkaa sunnuntaina Sotkamoon ryöstöretkelle ja pyrkii nappaamaan toisen kiinnityksen finaalipaikkaan. Tällä hetkellä välieräsarjan tilanne Sotkamon Jymyä vastaan on kutkuttava 1–1. 

Kopla lähti tien päälle jo lauantaina, kun joukkue matkasi ensin yöksi Kuopioon. Sotkamoon ja Hiukkaan joukkue siirtyy sunnuntaiaamupäivän aikana, jossa pelataan huiman välieräsarjan kolmas kohtaaminen kello 16.00 alkaen. Voitolla KPL laittaisi sarjan katkolle tiistaina Kouvolassa pelattavaan otteluun.

Sarjan ensimmäinen ottelu pelattiin Sotkamossa keskiviikkona ja tuolloin Jymy oli juoksun verran parempi voittaen ottelun 1–0. KPL puolestaan tasoitti sarjan lähes 3000 katsojan edessä perjantaina KSS Energia Areenalla, niin ikään juoksun erolla voittaen myös 1–0. Molemmissa otteluissa ensimmäiset jaksot ovat päättyneet tasalukemiin ja toinen jakso puolestaan kotijoukkueen voittoon juoksuin 3–2.

Sunnuntain pelistä on edelleen odotettavissa erittäin tiukkaa vääntöä ja juoksun peliä. Joukkueet ovat todella tasaisia, eikä suuria eroavaisuuksia löydy tarkastellessa joukkueita. Kuten toisessa ottelussa Kouvolassa nähtiin oli molempien ulkopelit äärimmäisen kovassa iskussa ja paloja tehtiin liukuhihnalta.

Kopla on voittanut molemmissa otteluissa kolmostilanteet muutaman erolla, mutta kotiuttaminen on puolestaan ollut tilanteista nihkeää. Tämän nosti esille myös molemmissa otteluissa KPL:n parhaaksi pelaajaksi palkittu Antti Hartikainen perjantaisen ottelun lehdistötilaisuudessa.

– Niin tässä kuin viime pelissäkin, niin kotiuttamista pitää vielä teristää, että saamme lyötyä sieltä enemmän pinnoja.

Kolmas välierä Hiukassa alkaa kello 16.00 ja ottelu näkyy Ruudun monikameralähetyksenä klo 15.45 alkaen. Ottelua voi seurata myös Irish Pub Old Tomin sekä Bar Jokerin jättiscreeneiltä.