Pitkästä aikaa nolla pistettä

Pattijoen Urheilijat aiheutti KPL:lle ensimmäisen pisteettömän ottelun sitten sarja-avauksen kaatamalla sarjakärjen lukemin 2 – 0 (8-4, 2-1). Ottelussa akilleen kantapäänä oli ennenkaikkea kotiuttaminen: 18 kolmostilannetta kapitalisoituivat juoksuina vain viisi kertaa. Vapaat lyönnit jäivät torsoiksi ja merkatutkin osuivat monesti suoraan ulkopelaajan hansikkaaseen. Lukkari Janne Kivipelto oli lautasen äärellä hyvä, mutta sekään ei riittänyt.

Anssi Lammila pokkasi KPL:n ykköspalkinnon

Ottelun alku oli KPL-merkkinen, kun Anssi Lammila voitti hutunkeiton ja valitsi aloittavan sisävuoron. Heti alkuun kärjestä paloton ajo ja Juha Korhonen iski kotiin Tommi Mäentaustan. Pattijoen kaksi seuraavaa juoksua olivat komeita välilyöntejä, mutta Topi Kososen 1+1 arvoinen kunnari meni koppareiden selän taakse aavistuksen liian helposti. Pattijoki jatkoi rallatteluaan 8-1:een saakka. Juha Korhosen, Iiro Nokkalan ja Matti Latvalan kotiutukset kaunistelivat numeroita, mutta varsinainen kiri KPL:ltä jäi piippuun. Lyöty oli Latvalalle uran 300:s runkosarjassa lyöty juoksu.

Iiro Nokkala iski pallon kertaalleen merkistä väliin

Toinenkin jaksoi alkoi KPL-merkkisenä, kun Pattijoki teki sisävuorollaan kolme ykköspaloa, mutta KPL:n vastaus oli vastaavanlainen räpellys, kun viiden lyöjän jälkeen oltiin jo vetämässä räpylöitä takaisin käpäliin. Toisen tasoittavalla KPL otti jälleen johdon, kun Korhonen löi komean varsilyönnin kolmospussiin ja Matti Saukko lensi kotiin. Pattijoen tasoitus oli Topi Kososen taidonnäyte: ensin komealla kääntölyönnillä takapesät täyteen ja seuraavalla lyönnillä pallo ottamattomasti jatkeelle ja kärkimies Jere Achren kotiin. Sisävuorollaan KPL rakenteli jälleen palottoman ajon kärjestä, mutta miestä ei saatu kotiin kolmesta yrityksestä huolimatta. Pattijoen viimeinen sisävuoro näytti jo kuivuvan kasaan, kun Valtteri Luoma teki toisen palon kolmoselle. Seuraavalla kerralla pallo lensikin linjasta ohi kolmosvahti Konsta Hyötyläisen ja Marko Nikula toi harhalla voittojuoksun 2-1.

Matti Saukko tilastoi kaksi tuotua juoksua

Huonostihan se meni, mutta päätä ei aiota haudata hiekkaan. Tappio oli vasta kauden kolmas ja jo torstaina otellaan seuraavaksi, kun Vimpelin Veto saapuu KSS Energia Areenalle. Ottelu on erittäin tärkeä runkosarjan voiton kannalta, sillä ViVe on tällä hetkellä neljä pistettä KPL:n takana sarjassa. DataGroup SataIT:n isännöimä ottelu alkaa torstaina kello 18:00.

Tervetuloa kannustamaan KPL voittoon!

2018-08-06T08:58:59+00:00