Otteluraportti: KPL taipui neljänneksi – JoMalle pronssia

Joensuun Maila ja Kouvolan Pallonlyöjät pelasivat hienon pesäpallo-ottelun sunnuntaina Joensuussa. Joensuun Maila onnistui nappaamaan SM-pronssia supervuoron jälkeen 2–1s (7–6, 1–5, 1–0).

Ottelun ratkaisun iski hurjassa lyöntivireessä ollut Juha Niemi (1+6).

– Oli hyvä viikonloppu, kovia pelejä. Jos Niemi löi ottamattoman lyönnin ekalla jaksolla, niin Laakso löi toisella jaksolla. Niihin jaksot ratkesivat lopulta. Superi harmittaa, ei saatu tilannetta. Sympaattisen häviäjän osa on aika kehno, KPL:n pelinjohtajana viimeisen ottelun toiminut Eero Pitkänen kertoi.

– Pettynyt ja haikea fiilis, ”Eko” tiivisti.

– Kausi sai jännittävän päätöksen ja vastustaja oli virittänyt itsensä. Tasokas pesismatsi, kestää vertailun mihin tahansa pesismatsiin tänä syksynä. Molemmille on ollut kova pettymys välierien jälkeen. Mukava kun sai olla mukana pelissä, missä oikeasti pelattiin. Puijossa sanoin Ekolle, että en koskaan ole pelinjohtaja. Paljon on Eerolta opittua. Eerolle olisin suonut tämän mitalin, JoMan pelinjohtaja Petri Pennanen totesi.

Varsinkin avausjaksolla joukkueet pelasivat hienoa peliä. JoMa meni 2–0 karkumatkalle, mutta KPL nousi ensimmäisen tasoittavalla tasoihin. Juha Niemen ottamaton pommi kolmosjatkeelle ajotilanteessa tuotti neljä juoksua, mutta KPL ei luovuttanut. KPL nousi kahdessa vuoroparissa tasoihin yksittäisillä kotiutuksilla, mutta neljännessä vuorossa Niemen kumura riitti jaksovoittoon.

Toisella jaksolla KPL oli päättäväinen ja Toni Laakson komea kolmosluukkuveto tuotti 1+2 juoksua. KPL pääsi ennen JoMan viimeistä sisävuoroa turvallisesti 0–5-johdossa.

Supervuoroparissa KPL ei saanut tilannetta aikaan, mutta JoMan Juha Niemi löi tasoittavalla komean kakkossaumalyönnin. JoMa pääsi juhlimaan seurahistorian viidettä peräkkäistä SM-pronssia.

– Tiukka vääntö oli, niin kuin oikeastaan kaikki loppupelit meillä. Aika usein sanotaan näissä peleissä, että voisi kääntyä kummalle tahansa. Se oli mun mielestä taas niin. Molemmilta huikeita suorituksia. Kemppaisen Mikko haki hienon syöksykopin supervuorossa ja se varmaan kulminaatiopisteeksi kääntyi. Laadukas peli, tämmöisiä nämä pronssipelit saisivat varmaan ollakin. Yleisöönmenevää peliä, viisi kotiutusta iskenyt Matti Latvala mietti.

– Ekassa pelissä varmaan näkyi pettymys. Eerolle olisi suonut uran päättymiseen mitalin. Mutta näin tällä kertaa. Vähän huilataan ja katsotaan tuloksen taakse, niin eteenpäin on menty. Viime kaudella voitettiin näistä suurista varmaan yksi, tällä kaudella varmaan puolet. Hirmu askelia on menty eteenpäin, Latvala jatkoi.

Matti Latvala oli KPL:n paras

JoMan Jonne Kemppainen kehui molempia seuroja.

– Kumpikin seura on tehnyt hienoa työtä. Olen varma, että näissä paikkakunnissa se isoin pytty nostetaan. Se päivä lähestyy koko ajan, Kemppainen kertoi.

Pitkänen päätti hienon uransa Superpesiksen pelinjohtajana. KPL:n viuhkassa 275. ottelu sai miehen haikeaksi, mutta mies kykeni analysoimaan myös kulunutta kesää ja tulevaa.

– Kehityttiin ulkopelissä erityisesti tosi paljon. Sitten tää parjattu pomppupeli. Sieltä voi käydä katsomassa tilastoja Vimpelistä ja tänäänkin, miten ilman pomppujakin tilannetta tehtiin. Kolme matsia välierissä ja tässä meni jatkopalloille, ne kaikki hävittiin. Sen pykälän tuo porukka ottaa ensi vuonna ja menee jatkoon.

teksti: Harri Liekola
kuva: Teemu Parta

2018-01-16T11:06:21+00:00