KPL saa runkosarjan viimeisessä kotiottelussa vastaansa Sotkamon Jymyn

Runkosarjan voittoa tavoitteleva KPL saa tiistaina KSS Energia Areenalla vastaansa runkosarjan nelosen Sotkamon Jymyn. Joukkueet kohtasivat heinäkuun lopussa Kouvolassa, jolloin KPL rallatteli selvään 2–0 (9–3, 8–3) voittoon. Loukkaantumisista kauden aikana kärsinyt Jymy on saanut takaisin kokoonpanoonsa Antti Hartikaisen ja Antti Korhosen. KPL:n riveistä puuttuu vielä Toni Laakso.

Vahvan kauden pelannut Janne Kivipelto muistuttaa, että KPL:n on saatava oma peli kuntoon.

– Pelin kehittäminen pitää olla keskiössä ennen tulosta. Asetelmat ovat hyvät. Runkosarjan voitto on omissa käsissä, mutta sitä ei kannata liikaa miettiä. Pitää pelata hyvä peli ja parantaa loppua kohti, Kivipelto miettii.

Janne Kivipelto ja Juha Korhonen lyövät kättä yhteen

Omaan kauteensa Kivipelto on suht tyytyväinen, mutta löytää vielä parannettavaa loppukauteen.

– Kohtuu tasaista. On ollut enemmän hyviä pelejä kuin viime vuonna, mutta saisi niitä olla enemmänkin. Sisäpelissä lyönti oli hyvin kepissä pitkän aikaa. Sunnuntaina oli taas osviittaa, että alkaisi uudelleen käymään keppiin.

Vierasjoukkue Sotkamon Jymyn jatkosarja on kulkenut vaihtelevasti. Kotikentällään Jymy on takonut kovaa, mutta vieraskentillä joukkue on ollut vaikeuksissa.

– Kovaa tulevat tänne. Näin lähellä syksyä mietitään varmasti syksyn pelejä ja halutaan ottaa jo selkäniskaa. Kohtuu rauhassa joukkueet keskittyvät omaan tekemiseen, henkistä sodankäyntiä ei ole raakasti. Voiton kun ottaa, niin se jää mieleen, Kivipelto kertoo.

Seuraa heitä:

KPL:n Juha Korhonen ja Jymyn Roope Korhonen taistelevat lyöjäkuninkuudesta. Juha Korhonen on lyönyt 3+119 (122) ja Roope Korhonen 4+119 (123) juoksua. Lyöjätilaston kärjessä on Vimpelin Vedon Perttu Ruuska 11+115 (126) lyödyllä.

Runkosarjan pääsyliput viimeisen kerran voimassa

Tiistain kamppailu on runkosarjan viimeinen kotiottelu, jossa runkosarjan pääsyliput ja kausikortit oikeuttavat sisäänpääsyyn. Ottelu alkaa jo klo 17.30!

  • Otteluisäntänä: Myllykosken Asennuspalvelu Oy
  • Pub Old Tomin loppuverryttelyillä Juha Korhonen

teksti: Harri Liekola
kuvat: Teemu Parta

2018-08-13T22:01:24+00:00