KPL paketoi alkusarjan komeaan voittoon Imatran Pallo-Veikoista

Ottelu Ukonniemen stadionilla alkoi juhlallisuuksin, kun IPV nosti kunniagalleriaansa kaksi uutta jäsentä: Olavi Sintosen ja Rauli Rapon. IPV piti sarjakärkeä tiukilla molemmilla jaksoilla, mutta jaksojen lopuilla KPL teki riittävän eron. Lopulta KPL jauhoi 27 kolmostilannetta ja 16 juoksua, kun IPV jäi 13 tilanteeseen ja seitsemään juoksuun. Loppulukemat taululla osoittivat 0 – 2 (2-6, 5-10).

KPL hallitsi avausjaksoa ja iski ratkaisun kolmannessa vuorossa

Miikka Matikka voitti hutunkeiton ja valitsi joukkueelleen aloittavan sisävuoron. ”Redsit” saivatkin heti kärjestä palottoman ajolähdön, jota tuli purkamaan Ville Liukku. Liukku yritti heti ensimmäisellään koukkunäpyä, mutta löi puhtaan hudin merkattuun lyöntiin. Liukku jäi seisomaan lukkari Janne Kivipellon tielle ja tilanteesta tuomittiin estäminen: palot lyöjästä ja kärkietenijästä. Koska kyseessä oli ajolähtö, etenijöillä oli etenemispakko. KPL:llä oli helppo työ pallottaa ykköselle jäänyt Miikka Matikka. Kolme paloa täyteen siten ja vuoro vaihtoon.

KPL aloitti juoksutehtailunsa Juho Hacklinin toimesta. ”Hakki” iski kovan pommin kolmossaumaan ja Anssi Lammila toi 0-1. Jere Dahlström iski pelin tasoihin kakkosrajalyönnillään, jolla ”Dalla” nousi myös kaikkien aikojen tehopisteitilaston (lyödyt + tuodut) kärkeen. KPL iski kuitenkin kolmannella sisävuorollaan luun kurkkuun viidellä yksittäisellä juoksulla ja voitti lopulta jakson lukemin 2-6. Matti Iivarinen tiesi ennakkoon Imatran kovaksi vieraspaikaksi.

”Odotettavissa oli, että nihkoisia hetkiä on tulossa täällä. Nyt ne tuli jaksojen aluissa.”

Latvalan kunnari taittoi IPV:n

Toisella jaksolla IPV piti johtoakin muutamaan otteeseen, mutta Matti Latvala nousi jälleen ratkaisijan rooliin iskemällä 2-2 -tilanteessa pallon kunnarin ja kahden tavallisen arvoisesti. Kolme juoksua lyönyt Konsta Hyötyläinen kotiutti tämän kumurallaan. Juuso Lattu nosti vielä kotijoukkueen mukaan taisteluun omalla 1+1 arvoisella läpilyönnillään kolmosjatkeelta, mutta Lattua ei ikinä saatu kolmoselta kotiin.

”Tuskin siellä (vireen takana) mitään salaisuuksia on takana. Hyvä ja ehjä talvi takana, sen päälle on hyvä lähteä rakentamaan omaa peliä. Harvemmin näissä mitään salaisuuksia on”, tuumaili Latvala hurjista tehoistaan (1+6/3) lehdistölle pelin jälkeen.

Matti Latvala on lyönyt kaikkiaan yhdeksän kunnaria

”Sisäpeliä kun katsoo, niin ei tuossa hirveästi ole kerrottavaa. Ulkopeli… kaikki ketkä paikalla oli näki, että toisella jaksolla alettiin antamaan aika lailla ilmaiseksi pinnoja. Ei tässä nyt mikään hyvä fiilis ole”, kotijoukkueen parhaana palkittu Juuso Lattu mietti.

“Käytiin 4-6:ssa, mutta ei me hirveen lähellä kuitenkaan olleet. Kaverin kolmostilanteet 27 ja meillä 13. Et voi voittaa Kouvolaa noilla tilastoilla”,Lattu jatkoi.

KPL takoi vielä yksittäisillä juoksuilla lyötyjen sarakkeeseen 10 täyteen. Yhteen juoksuun IPV tarjosi harhaheiton. Pelinjohtaja Petri Tuuva manaili pelin jälkeen etenkin vaihtotilanteissa tulleita kämmejä, mutta jakoi kunniaa myös voittojajoukkueelle.

“Vaihtotilanteissa etenkin pallo pomppi käsissä. Matti (Latvala) upotti muutaman vastustamattoman lyönnin tiukoissa paikoissa aina kun päästiin lähelle. Toisella jaksolla tehtiin viisi juoksua, jolla pitäisi voittaa, mutta tällä kertaa ulkopeli ei riittänyt. Kouvolan suorittaminen on ollut tasaista koko kesän. Nyt on 26 peliä pelattu ja kaksi ovat hävinneet.”

Alkusarja on nyt takana, mutta Latvala ei anna ajatuksen vielä karata pudotuspelivaiheeseen.

”Me ollaan ajateltu se niin, että runkosarja jatkuu vielä kuuden pelin verran ja pisteitä pitää kerätä paljon. Meidän tavoitteena on voittaa Suomen mestaruus ja olla runkosarjan ykkösiä.”

Iivarinenkaan ei intoutunut hehkuttamaan kovaa virettä, vaan peli kerrallaan jatketaan.

”Kyllä tässä aatos on meillä aika maanläheinen. Nyt katsotaan vaan ketä vastaan pelataan ja aletaan keskittymään seuraavaan peliin. Olen vahvasti sitä mieltä, että jos tänne oltaisi tultu yhtään huonolla asenteella niin olisi voinut käydä ihan mitä vain.”

KPL jatkaa otteluitaan ylemmässä jatkosarjassa. Seuraava ottelu on alustavan ohjelman mukaan keskiviikkona 1. elokuuta pelattava kotiottelu Koskenkorvan Urheilijoita vastaan. Ohjelma vahvistetaan maanantaina kello 12:00.

2018-07-30T08:46:19+00:00