KPL murjoi JoMan – Juha Korhonen tykitti kahdeksan juoksua!

KPL oli Joensuun Mailalle tyly isäntä perjantaina KSS Energia Areenalla. Juha Korhonen oli ilmiliekeissä, miehen mailasta lähti upeasti kahdeksan kotiutusta. KPL juhli voittoa selkeällä 2-0 (6-0, 6-2) tuloksella. Ottelun kolmostilanteet menivät KPL:lle 22-7 (avausjaksolla 11-1).

KPL jatkoi vahvaa pelaamistaan jaksojen alussa. Kolmospuolen läpilyönnit avausjakson alussa siivittivät KPL:n karkumatkalle ja JoMan selkä taittui nopeasti.

– Saatiin hyvä alku ja oltiin valmiita. Juha (Korhonen) oli erinomaisessa vireessä ja johti joukkoja. Muut tulivat mukana. Ulkona oli tärkeää Laakson Tonin vaihtotilannepelaaminen ja Hyötyläisen Konsta onnistui myös ulkona. Ne vaikuttivat pelin kulkuun, KPL:n pelinjohtaja Matti Iivarinen summasi.

Vieraiden pelinjohtaja Petri Pennanen kiteytti osuvasti pelin kulun.

– 6-0, 6-2, Rahnasto kotia. Nostan hattua äärimmäisen hyvin valmistautuneelle, aktiiviselle vastustajalle, joka pyyhki meillä niin sanotusti persettä. Oltiin kuusi ja puoli minuuttia pelissä mukana, mutta käsittämätöntä, miten lamaannuttava se läpilyönti oli alussa. Hetkiä, missä pitäisi kaikkea muuta kuin vaipua. Entistä nälkäisempänä pitäisi tulla takaisin, ja se on varmasti asia mihin palataan lähiaikoina, Pennanen manaili.

– Vastustajalla priimaa ja erinomaista sisäpeliä. Iso tunnustus kotijoukkueelle, moni joukkue ei olisi varmaan täällä tänään voittanut, Pennanen jakoi kunniaa KPL:lle.

Toni Laakso ja Konsta Hyötyläinen pelasivat erinomaisesti ulkopelissä

KPL onnistui jokaisessa sisävuorossa juoksun teossa. Juha Korhonen oli tärkeässä roolissa myös siinä vaiheessa, kun jakson avausjuoksuja lyötiin. Mies pääsi nauttimaan vaihtajien tarjoiluista kiitettävästi ja tulosta syntyi.

– Hyvää peliä sisällä ja ulkona. Pitää olla tyytyväinen. Sellainen tunne oli, että kaikki käy. Helppo silloin lyödä. Aurinko varmaan vähän auttoi ja ulkokenttä seisahtui. Mutta hyviä lyöntejä, kentän paras pelaaja Juha Korhonen pohti.

– Pitää antaa ulkopelille kunnia. Jätkät teki hienoja suorituksia ulkona. Pojat olivat kotiläksynsä tehneet, oltiin siellä mihin kaveri lyö. Palon paikoista 95-pronsenttisesti se tehtiin, Korhonen suitsutti.

Toisella jaksolla KPL jatkoi vahvaa tekemistä. JoMa nousi vielä peliin mukaan toisen aloittavalla Juha Niemen ja Konsta Piirosen lyönneillä. Juha Korhonen oli kuitenkin myös toisen jakson ratkaisija. Miehen sivallukset siivittivät KPL:n lopulta selvään 6-2 jaksovoittoon. Varsinkin jakson päätöslukemat olivat upeaa katsottavaa. Juha Puhtimäen puolikorkeasta syötöstä niitattu kolmosluukkulyönti seisautti JoMan ulkokentän totaalisesti.

KPL:n ottelut jatkuvat keskiviikkona Oulun Lippo Pesistä vastaan klo 18 KSS Energia Areenalla.

kuvat: Joona-Pekka Hirvonen

2018-05-18T21:23:13+00:00