KPL kampesi voittoon – ratkaisu nähdään torstaina

Jopa eeppisiin mittasuhteisiin paisunut välieräsarja KPL:n ja Jymyn välillä saa arvoisensa päätöksen. Neljä todella tiukkaa kamppailua pelanneet joukkueet kohtaavat ratkaisevassa ottelussa torstaina KSS Energia Areenalla klo 16.30. KPL kävi tiistaina ryöstöretkellä Sotkamon Hiukan pesäpallostadionilla, kun Matti Latvalan kaunis näpäys supervuoroparin tasoittavalla kotiutti Sasu Toikan. Loppulukemat kirjattiin 1-2s (4-2, 2-3, 0-1).

– Tiukka peli niin kuin aiemmatkin. Semmoinen tunne, että oltiin ekalla jaksollakin pelin päällä, vaikka oltiin tappioasemassa. Siitä pitää vähän meidän ulkopeliä soimata, kun annettiin kaverille siimaa. Toisella jaksolla oltiin sinnikkäitä ja se palkittiin jakson lopussa. Nyt saatiin hoidettua superi kotiin. Samanlainen peli kuin aiemmat. Hyvää ja tiukkaa ulkopeliä, ilmaiseksi ei saa mitään, ratkaisun iskenyt Latvala kertoi.

Matti Latvala taiteli voiton

Roope Korhonen oli avausjakson sankari lyömällä pallon kolmannen tasoittavalla kakkosluukusta läpi kahden juoksun arvoisesti. Sitä ennen Jymyn Lauri Rönkkö oli onnistunut avausvuorossa läpilyönnissä ja KPL tuli tasoihin Juha Korhosen kahdella kotiutuksella.

Toisella jaksolla Roope Korhonen asetteli sankarin viittaa olalleen, mutta sitkeä KPL oli eri mieltä. Kolmannen tasoittavalla Juha Korhosen kumuralla KPL tuli tasoihin ja Toni Laakso iski komean lyönnin koppareiden väliin, KPL meni ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon. Matti Latvalan taiturimainen näpäys juoksutti kotiin pudotuspelien etenijätilaston kärkimies Sasu Toikan, tilanne 1-3:een. Roope Korhonen onnistui kaventamaan vielä 2-3:een, mutta sortui jatkuneessa tilanteessa kahden palon lyöntivuoroon, joten edessä oli jälleen jännittävä supervuoropari.

Anssi Lammila palkittiin KPL:n parhaana

KPL oli jälleen räpylässä terävänä. Varsinkin Sasu Toikan tiikeriloikka vaihtotilanteessa säväytti. Kun Jymy jäi nollille, riitti KPL:lle yksi juoksu voittoon. Sitä saatiinkin odottaa tovi. Juha Korhonen pääsi yhden palon ajossa kokeilemaan, mutta tulosta ei syntynyt. Latvala asteli lyöntipaikalle päättäväisenä. Ensimmäisellä Latvala löi kovaa kolmosrajaan ja teki tilaa seuraavalle lyönnille. Upea näpäys oli kuin toisinto toisen jakson lyönnistä. Jymyn lukkari Toni Kohonen lähti pallon perään, mutta joutui epätoivoiseen tilanteeseen Sasu Toikan kirmatessa kotiin.

– Hetki piti punnita tilannetta. Siinä vaiheessa, kun Kode (Kohonen) lähti hakemaan rupesi näyttämään sille, että ei ehdi vaihtamaan suuntaa, Latvala kertasi.

Ratkaiseva viides välierä pelataan torstaina klo 16.30 alkaen KSS Energia Areenalla. Tunnelmaa ottelusta ei varmasti tule puuttumaan.

– Hieno peli on tulossa. Uskon, että samanlainen tiukka taisto. Mahtava homma, että taisteltiin voitto ja unelma finaalipaikasta elää, Latvala iloitsi.

  • Klikkaa itsesi lippukaupoille kuvasta!

teksti: Harri Liekola
pelikuvat: Teemu Parta

2018-09-04T22:19:16+00:00