Kouvolan Pallonlyöjien harjoituspelikauden avaus on sunnuntaina Imatran Aviasport Areenalla Imatran Pallo-Veikkoja vastaan. Ottelu alkaa klo 17.30.

Pelit ovat Anssi Lammilalle odotettuja hetkiä vaikean talvikauden jälkeen. SM-hopeaan päättynyt kausi 2018 vaati pitkän pureskelun, eikä harjoituksiin palaaminen ollut helppoa.

– Kyllä nyt meni tosi kauan, että aloitin harjoittelun. Ikinä en ole ollut näin pitkään tekemättä sellaisia asioita, mitkä edistävät pelaamista. Nyt on kuitenkin mieli kirkas, valoa kohti mennään. Ennemmin pelaan kuin harjoittelen, pakkopullan makua ei ole, Lammila pohtii.

Lammila myöntää, että joutui ennen joulua pakottamaan itseään harjoittelemaan. Joukkueen kova taso ja tavoitteet ohjaavat kuitenkin 11. kauttaan KPL:ssä aloittavaa pelimiestä eteenpäin. Joukkue asettaa tulevan kauden tavoitteet viikonlopun aikana, jolloin nimetään myös kapteenisto.

– Joskus aiempina kausina on tiennyt, että ei ole jakoja pelata mitalista. Meillä on hyvä jengi kasassa, jolla on mahdollisuus menestyä. Joukkueena voittaminen on ainoa tavoite ja se tarkoittaa, että pitää olla itse hyvässä kunnossa. Mitään henkisesti välivuosia ei tässä pelata. Siihen olen valmistautunut, että tämä saattaa olla viimeinen kausi. Katsotaan se sitten myöhemmin, Lammila kertoo.

Anssi Lammila aloittaa jo 11. kautensa Koplassa

Lammilan mukaan KPL:lle on tärkeää saada yksi harjoituspeli ennen halli-SM-alkusarjaa. KPL:n ensimmäinen halli-SM-ottelu pelataan 10. helmikuuta.

– Pääsemme kokeilemaan niitä juttuja ulkopeliin, mitä on harjoiteltu. Harvemmin kehittyy, jos menee vain samalla. Siellä on viilauksia ja siinä on varaa mennä eteenpäin. Peruasiat tulee varmasti aika helpolla, mutta ei niitäkään parane väheksyä. Ykköstilanteeseen ja takatilanteeseen on käännetty ajatuksia. Ei välttämättä sellaisia, mitä katsojat bongaisivat. Meille pelillisesti se on tärkeä ja varmaan Joensuusta on otettu vaikutteita. Matkimalla ei kuitenkaan pärjää, mies myöntää.

Uusista pelaajista Antti Hartikasta on sovitettu Konsta Hyötyläisen paikalle kolmosvahdin paikalla. Sieppari Sasu Toikka on pienen vamman vuoksi sivussa ensimmäisestä ottelusta, muuten KPL pääsee täydellä miehistöllä peliin. Sisäpelin suhteen Lammilalla ei ole valmista vastausta, miten sitä pyöritetään.

– Selkeää sapluunaa ei vielä ole, muoto löytyy pelien myötä. Peli kertoo, miten sitä toteutetaan. Numeroita voi pyöritellä, meillä on paljon vaihtoehtoja. Kotiuttajajokeria kun ei ole, niin sisäpelissä meidän pitää saada tietyille numeroille tilanteita. Se muuttuu väkisin, kun ei ole yhtä parhaista kotiuttajaa jokerina. Vuoron katkeaminen huonoon paikkaan, on yksi ratkaistavista asioista. Huolellinen pitää olla sen kanssa. Halutaan olla edelleen aggressiivisia ja hyökkääviä. Siihen pitää löytyä sopiva kontrasti, Lammila puntaroi.

Imatran Pallo-Veikot vahvistui KPL:stä tutuilla Teemu Nurmiolla ja Konsta Hyötyläisellä sekä Kiteeltä siirtyneellä Sami Partasella. Joukkueesta pois lähtivät Miikka Matikka, Ville Liukku ja Tommi Päivinen. Pelinjohtajana aloittaa Jyrki Valle, joka toimi kaudella 2007 KPL:n viuhkamiehenä. Lammilan mielestä IPV:llä on valtavasti potentiaalia menestyä.

– IPV on nuori porukka ja siellä kokeneet Jere Dahlström ja Partanen takaavat tietyn tason. Teemu ja Konsta lähtivät varmasti hakemaan lisää sisäpelivastuuta. Heille on isoja rooleja tarjolla. Pojat ovat ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että oma tekeminen ratkaisee. Varmasti kiva tilanne, enkä epäile, etteivät voisi siinä onnistua. Yksi ratkaiseva paikka on lukkarina Joona Sikiöllä. Mielenkiintoinen jengi, mielestäni heillä on käyrä pikkuisen ylöspäin, Lammila analysoi IPV:tä.

KSS Energia Areenan uudistus on aikataulussa

KSS Energia Areenan katetun katsomon rakennustyöt ovat aikataulussa. Tällä hetkellä katsomon rakennustöissä katsomon yläpalkkeja kiinnitetään. Työn pitäisi olla kokonaisuudessaan valmiina maaliskuun lopussa. Katetun katsomon katteeksi tulee huopakatto.

Kausikortit kaudelle 2019 ovat myynnissä KPL:n verkkokaupassa ja toimistolla.

Anssi Lammila odottaa uuden kotipesän katsomon valmistumista