Erikoishaastattelu: Eero Pitkänen

Haastattelu on julkaistu aiemmin Kouvolan Pallonlyöjien kausijulkaisussa kaudella 2017.

Kouvolan Pallonlyöjien pelinjohtajan viuhkan kauden jälkeen jättävä Eero Pitkänen aikoo kääntää kaikki kivet tällä erää viimeisellä kaudellaan miesten Superpesiksen pelinjohtajana. Yli puolet elämästään valmentajana ollut 41-vuotias Pitkänen on tehnyt pitkän päivätyön Koplan peräsimessä.

– 18 vuodessa on eniten muuttunut tavat toimia. Perusajatus on pysynyt: yksilön kehitys, käytöstavat ja urheilullisuus. Sitä, miten paljon toimintatavat ovat näkyneet, sitä en osaa sanoa. Kovalta tuntuu nyt ajatella, että 24-vuotiaana ottaisi edustuksen valmennuksen, kaudella 2000 KPL:n viuhkaan tarttunut Pitkänen kertoo.

Menneellä talvikaudella KPL teki paljon kokoonpanossa kokeiluita ja ne asiat näkyvät viimeistään syksyllä, kun mestaruutta lähdetään tavoittelemaan.

– Talvikaudella oli tiettyjä tavoitteita. Syksyllä tuli tehtyä tarkempaa analyysia peleistä. Sieltä toin harjoituksiin asioita. Katselin kaikkien joukkueiden pelejä. Teimme pieniä viilauksia ulkopeliin ja meillä on paljon kilpailua pelipaikoista. Sitä olisin halunnut vielä enemmän. Alkukaudesta emme ole vielä sillä tasolla, että voisimme voittaa mestaruuden. En ole kuitenkaan huolissani, kevätkaudella ei mestaruutta voiteta, Pitkänen muistuttaa.

Vahva juniorityö tuottaa myös valmentajia

Eero Pitkänen on jättänyt merkittävän jäljen kouvolalaiseen pesäpalloon. Ei mikään ihme, että KPL yhdistetään tällä hetkellä pitkälti Eero Pitkäseen. Vahva ja menestynyt juniorityö kulminoituu pitkälti Pitkäseen, mutta kunniaa mies ei suostu siitä itselleen ottamaan.

– Ei tämä ole yhden ihmisen ansiota. Tekijöitä on niin paljon, että kaikkia ei voi luetella. Meillä kävi tuuri, kun kausilla 2009 ja 2010 edustus menestyi. Siellä oli kovia pelimiehiä ja 5000 ihmistä loppuotteluissa. Samaan aikaan junnupuolella aloitti ihmisiä, kenellä oli omia lapsia. Ja kun uusia junioreita tuli, meillä olikin hyvää toimintaa.

Vahva juniorityö näkyy nykyisin hyvien pelaajien lisäksi osaavissa juniorivalmentajissa.

– Pelaajapolusta on saatu 90-luvulta syntyneitä pelaajia, jotka ovat tulleet valmennukseen. Siinä olen varmaan onnistunut, että on saatu pelaajista pelinjohtajia. On kova juttu olla hyvä valmentaja, siihen on myös ohjattava, mies toteaa.

– Urheiluakatemia on kehittynyt valtavasti. Se on kovin juttu, mitä on tapahtunut urheilevalle nuorelle. Nyt nuoret voivat urheilla koulun nimissä, kun aiemmin piti lintsata. Polku akatemiassa on hyvä.

Vanhempien mukana pesäpallokentälle

Eero Pitkäsen tarinassa on monta käännettä. Alkujaan Pitkänen tuli pesäpallokentälle omien vanhempiensa mukana. Pitkäsen vanhemmat Juhani ja Aila olivat molemmat pelanneet pääsarjassa ja jatkoivat pelaamisen jälkeen erilaisissa tehtävissä seuran parissa.

– Isoveljen perässä menin Pesiskouluun 80-luvun alussa. Ensimmäisellä pesisleirillä olin Helsingissä jo vuonna 1982. Junnutoiminta oli silloin erilaista. Pesiskoulu oli pääjuttu. Se käytiin ja siitä pääsi joukkueeseen. Pesiskoulussa oli paljon väkeä, mutta sitä muuta toimintaa ei juuri ollut. Talvella ei ollut harjoituksia, kun vasta 80-luvun loppupuolella tuli jotain Kuntotalon juoksusuoraa kerran viikossa, jos sitäkään. Harjoittelussa ei itsessään muuten ollut varmaan isosti eroa. Nykyisin juniorit pelaavat talvisin myös hallissa, joten puitteet ovat kyllä parantuneet huomattavasti.

 

Moni Pitkäsen ikäluokan peluri muistaa leirijoukkueiden nimeämiset. Osalle muistot eivät ole niitä mukavimpia.

– Jänniä paikkoja oli, kun istuttiin lautapenkeillä ja Salosen Pepe kertoi ketkä pääsevät leirille. Joskus itkuja väännettiin, kun ei leirille päässyt, Pitkänen muistelee.

– Kilpailu korostui. Paljon oli porukkaa ja osa ei pelannut yhtään. Myöhemmin 80-luvun loppupuolella alkoivat juniorit siirtyä joukkuetoimintaan. Salosen Pepe ja Myllymäen Mylo olivat pesisihmisiä, mutta myös opettajia. Se homma oli hyvin hanskassa. Pepe veti pitkään Pesiskouluja ja teki siinä ison työn. Pesiskoulussa tuli vietettyä koko päivä, kun kävi kaikkien ikäluokkien harkat läpi, mies jatkaa.

Parhaat juniorimuistot liittyvät juuri leireihin.

– Leirit olivat mukavin juttu. Pelejä ei ollut läheskään niin paljon kuin nyt ja leirit olivat kauden kohokohta. Maailma on myös muuttunut. Nykyisin lähetellään Whatsappin kautta viestejä kavereille ympäri Suomea, mutta ei silloin vielä tiedetty tällaisista mitään. Silloin nähtiin kerran vuodessa leirillä ja varmaan siksi ne olivat vielä enemmän kohokohtia kuin nykyisin.

Pitkäsen omat valmentajat juniorivuosina olivat suoraan pesäpallon huipulta. Entisten pelimiesten valmennuksella mukaan tarttui myös menestystä.

– Hasun Pekka ja Hämäläisen Paavo olivat ensimmäiset valmentajat. Lautalan Nakke, Salosen Pepe ja Myllymäen Risto olivat sitten monta vuotta putkeen aina C-iän loppuun saakka. Pepen (Salonen) ja Mylon (Myllymäki) molemmat pojat pelasivat myös joukkueissa.

Koripalloa ja pesäpalloa rinnakkain

Pesäpallon lisäksi myös koripallo tarttui Pitkäsen lajiksi.

– Kolmannella luokalla mukaan tuli koris. Haakanan Mika oli samalla luokalla ja C-poikiin asti pelattiin samassa joukkueessa molempia lajeja. Korista pelasin armeijaan asti ja A-poikien SM-sarjaan saakka. Koriksessa olin nuorten maajoukkueessa, mutta pituutta ja nopeutta ei oltu kovin paljon suotu, takamiehen tonttia hallinnut Pitkänen naurahtaa.

– Koriksessa oli silloin Toijalan Jukka, Sydänmaalakan Mikko ja Haakanan Mika saman pelipaikan pelaajia. Ollaan spekuloitu paljon nykyistenkin nuorten miesten kanssa sitä, mihin rakoon kasvaa. Pesiksessä tiesi, että pääsee varmasti pelaamaan ja KPL:ssä oli sellaista ajatusta, että lähdetään suomisarjasta nousuun. Kahden vuoden päästä noustiin ja siitä taas kahden vuoden päästä noustiin.

Edustusjoukkueen portit avautuivat Pitkäselle jo kaudella 1992. Koripallo pysyi mukana vielä talven 1993, mutta siitä eteenpäin Pitkänen keskittyi pesäpalloon.

– Olen pelannut vähän kaikkia paikkoja, mutta lukkaria en niinkään. Vuosista riippuen pelasin eri paikalla. Miesten sarjoihin pelipaikka vakioitui polttolinjaan.

Pelinjohtajan ensiaskeleet

Pitkänen oli pelaamisen lisäksi mukana junioritoiminnassa pelinjohtajana. Ensimmäiset kokemukset pelinjohtamisesta tulivat Pepe Salosen apupoikana. 1989 Kemin pesäpalloleirillä Pitkänen oli jo pelinjohtajana. Pelaajina olivat muun muassa Jaakko Kuoppa ja Jarno Lindqvist.

– Vuodet 1989–1995 olin junnujen toiminnassa mukana. 1993–1994 olin seurassa tekemässä käytännön juttuja. Kaupunki maksoi tukea ja sillä saatiin palkattua minut hommaan.

KPL:n hurja syöksy alasarjoihin alkoi 1990-luvun alussa. Kouvolassa järjestetyn Tenavaleirin jälkeen KPL tippui kaudella 1991 Superpesiksestä alasarjoihin.

– Vuosina 1991­–1992 tuli kuusi voittoa. Sitten joukkueeseen tuli 1993 iso muutos ja Koskelaisen Mika taisi olla 28-vuotiaana pelaajana joukkueen vanhin. 1973-syntyneitä oli paljon ja sillä porukalla mentiin pari vuotta. Jarmo Rönkä tuli vuonna 1994 KPL:ään ja opetti pesiksestä paljon. Se kausi päättyi siihen, että hävittiin Ulvilassa. Jouduin syöttämään, kun Paavolta (Hämäläinen) meni akillesjänne siinä pelissä. Kovin juttu oli kuitenkin se, kun Rönkä sai siinä pelissä punaisen kortin. Löi lippiksen syöttötuomarin päästä. Siinä vuoden aikana oli kyllä kaikenlaista, Pitkänen huokaa.

Nousuja ja laskuja – ei tylsää kautta

KPL jatkoi suomensarjassa vielä kaudella 1995. Nousu ei kuitenkaan onnistunut, kun tamperelainen Hämeen Pesä-Haukat vei nousuottelut. Kaudella 1996 KPL vahvistui Kai Virtasella, jonka kanssa Pitkänen vastasi lukkarin paikasta. Nousu Ykköspesikseen sinetöityi ja KPL hankki Jukka-Pekka Leskisen, Mikko Vainosen ja Kimmo Kuhasen.

– 1990-luvun puolivälissä omat pelikaverit jäivät sivuun. Kassu (Mika Halonen), Kossu (Mika Koskelainen) ja Lehtosen Vekke jatkoivat ja se oli porukka, joiden kanssa olimme paljon tekemisessä kentällä ja ulkopuolella. Vuonna 1997 Kiriä vastaan oli Superpesiksen nousukarsinnat, mutta ei noustu. 1998 noustiin suoraan ja sen syksyn jälkeen pesismaailma meni sekaisin, ja samalla myös meidän toiminta, Pitkänen kertaa sopupelivuoden vaikutuksia.

Pitkäsen paikka joukkueessa alkoi olla vaakalaudalla ja peliuran lopettaminen tuli ajankohtaiseksi kauden 1999 jälkeen.

– Silloin kaudella 1999 syötin avauspelin pelikieltojen takia. Se oli kauden avauspeli ja Kouvolan tekonurmen eka peli. Nousu oli hemmetin iso juttu. Nousu tuli urheilullisesti, mutta sen jälkeen olisi pitänyt tapahtua paljon enemmän. Koko porukka yllätettiin housut jalassa. Pesiskenttä oli sekaisin sopupelien takia ja nousu sattui huonoon rakoon. Se oli paska kausi ja silloin tajusin, että olen kaukana mistään Superpesis-pelaajasta. Oli vaivoja ja siinä oli kaikenlaisia käänteitä.

Tippuminen Superpesiksestä tuli melko katkeralla tapaa.

– Pelinjohtaja Raimo Bragge ei enää ilmestynyt vikaan peliin ja kauden viimeisessä pelissä varmistunut putoaminen kuvasti koko kautta. Tyhjät katsomot ja Imatra vastassa. IPV:n Pulliainen oli pelikiellossa ja Lehtolan Olli syötti. Ratkaiseva juoksu tuli kysymysheitolla. Pallo osui etukaareen ja olisi normaalioloissa pysähtynyt katsomoihin, mutta yksi katsomonosa oli jo viety pois. Varmaan joku ajatteli, että ei ne tarvitse tätäkään katsomoa ja sieltä se meni pienestä välistä. Muistan kun olin kolmosvahdin tontilla ja heitto meni. Sitten ei sen kummoisempaa. Se oli synkkä vuosi, siitä olisi monta juttua kerrottavana. Eikä niin iloisia juttuja.

– Kauden jälkeen Kaikon Aslak sanoi, että jos meinaat porukassa pysyä, niin otat viuhkat. Tosin Hämäläisen Paavo yritti saada mua ”lopettamaan” jo kaudella 1998. Silloin se tuntui inhottavalle nuoresta miehestä, joka halusi pelata. Nyt kun on tullut perspektiiviä asioihin, ymmärrän hyvin Paavon ajatuksen. En ole siitä katkera.

Opettajakouluun ja pelinjohtajaksi

Urheiluun täysillä satsannut Pitkänen haki myös opiskelemaan opettajaksi, mutta pääsykoekirjojen lukeminen ei siinä kohtaa ollut etusijalla.

– Oli sijaisuuksia ja töitä, ei ollut hätää. Kouvot kuuli, että en päässyt opiskelemaan ja olin siellä sitten junioripäällikkö. Yleistä organisointia, se oli opettavaista aikaa. Immosen Antti oli toiminnanjohtajajana, ja opetti että hommat ei tehdä millilleen vaan just. Nuorelle miehelle se oli hyvää aikaa, Pitkänen kiittelee.

OKL:een Pitkänen pääsi seuraavalla haulla, kun sai luettua pääsykoekirjan. Hyvä ystävä ja vanha pelikaveri Mika Haakana pääsi myös kouluun samaan aikaan. Kaverusten tiet kohtasivat jälleen. Pitkäsen oli aika siirtyä pelikentältä sivuun ja mies nappasi Kaikon kehotuksesta viuhkan itselleen. Heti avauskaudella Pitkänen oli ohjastaa joukkueen takaisin Superpesikseen.

– Haapajärvellä oltiin yhden mainostolpan päässä noususta. Närhen Mikon kolmosrajaleikkuri pysähtyi siihen tolppaan. Kauden 1999 jälkeen tuli suuntamuutos, pelaajia lähti pois ja uusia omia nuoria tuli mukaan. Tärkeintä oli, että kokeneet jatkoivat. Upi (Juha Antikainen), Karhiman Teemu, Parenin Mika ja Jarkko (Ekroth) olivat myös mukana porukassa. Ulkopuolelta Järvisen Antti ja Närhen Mikko tulivat Kouvolaan. Jälkikäteen ajateltuna Närhen lyönti osui onneksi mainostolppaan.

Pelinjohtajana debyyttikausi oli tuottaa täysosuman, mutta työ jatkui. Kausi 2001 oli KPL:ssä loukkaantumisten sävyttämä, mutta omista junioreista joukkueeseen saatiin nostettua yksi KPL:n 2000-luvun merkittävimmistä omista kasvateista. Joukkue jäi lopulta Ykkössarjan kahdeksanneksi.

– Ojalan Miksu nousi 2001 (12 ottelua) joukkueeseen. Siihen liittyy yksi henkisen valmennuksen tarina. Miksu pelasi alkuun siinä vähän huonosti ja hänelle ilmoitettiin, että pelaat myös seuraavat kymmenen seuraavaa peliä siinä. Kun ei tarvinnut jännittää pelipaikan suhteen, peli alkoi sujua.

Vuosi 2002 oli sitten taas nousujuhlan aikaa. Kausi huipentui Jyväskylän Hippoksella pelattuun uusintaotteluun Vimpelin Vetoa vastaan. KPL ei kuitenkaan ollut valmis Superpesiksen vaatimustasoon ja hissiliike oli valmis.

– Taas jäi kuti piippuun. Olin jo seurajohdon kanssa keskustellut asioista, kun kaikki sopimusneuvottelut menivät seis. Se oli surkea kausi ja siitä seurasi putoaminen. Siinä oltiin kuitenkin hereillä. Kaudella 2004 pelattiin 28 peräkkäistä voittoa, merkityksetön ottelu hävittiin Pattijoella. Se oli myös ainoa peli, missä Närhi ei lyönyt yhtään juoksua.

Siirto Kuopioon potkujen jälkeen

KPL palasi jälleen Superpesikseen kaudeksi 2005. Nyt entistä vahvempana, kun Sami Karjala, Teemu Haataja ja Toni Juurakko vahvistivat Koplaa. Jo aiemmin kaudella 2004 KPL sai mieluisan paluumuuttajan, kun Marko Hovi tuli sattuman kautta KPL:ään.

– Säilyttiin vaikeuksien jälkeen ja se oli minimitavoite.

Kauan ei Pitkänen ehtinyt nautiskella sarjapaikan säilyttämistä ja hissiliikkeen pysäyttämistä.

– Potkut tuli kauden jälkeen Tompan baaritiskillä. Lehti antoi jo vihjailevan kirjoituksen ennakkoon ja suoraselkäisesti se myös minulle kerrottiin siellä Tompassa, Pitkänen kertaa kauden päättymistä.

Pitkäsen oli aika ottaa viuhka kauniiseen käteen ja jo aiemmin Pitkästä kosiskellut Puijon Pesis sai houkuteltua Pitkäsen Savon sydämeen.

– Kausi 2006 oli aivan mahtava. Etukäteen meidät veikattiin 7:nneksi, mutta ajattelin, että tällä voidaan päästä pidemmällekin. Äärimmäisen katkera välierätappio viidennessä pelissä. Supervuorossa hävittiin 0-1 ja jouduttiin pronssipeliin. Se kuitenkin hoidettiin ja sitä osattiin juhlia. Puijossa oli kiva porukka: Kapanen, Pennanen ja monta tuttua. Kuopiosta tuli meidän perheen suosikkikaupunki. Keskimmäinen lapsi syntyi 2006 ja siitä kaudesta jäi paljon hyviä muistoja.

Pitkänen jatkoi viuhkamiehenä myös toisen kauden Puijon peräsimessä. Kausi 2007 oli Pitkäselle ja Puijon Pesikselle monella tapaa vaikea.

– Seuralla ei mennyt kovin hyvin ja sitten tuli Lahtisen Mikon syöpä. Reilu kolmikymppisenä pelinjohtajajana jouduin pitämään sellaisenkin tiedotustilaisuuden, missä kerrottiin pelaajan syövästä. Onneksi Mikko on nyt kunnossa. Muistan kun Mikko kävi ilmoittamassa joukkueelle asian ja kyllä siinä yhdet pesäpallotreenit jäivät kesken.

Takaisin kotiin

Puijon aikakauden saldoksi jäi pronssimitalin lisäksi paljon ystäviä ja kesän ehdoton suosikkilomakohde. Pitkäsen oli silti aika palata takaisin kotiin. KPL oli tippunut yllättäen kauden 2006 päätteeksi, mutta seurojen välisellä sopimuksella KPL säilyi sarjassa, kun se vaihtoi paikkaa Imatran Pallo-Veikkojen kanssa. Kaudelle 2007 KPL vahvistui merkittävästi, kun Sami Joukainen ja Toni Kohonen liittyivät KPL:ään. Kesällä 2007 Pitkäsen puhelin soi tutusta numerosta.

– Aslak (Kaikko) ja Mako (Hovi) ottivat kesken kesän yhteyttä ja palasin sitten takaisin.

Pitkä rupeama pelinjohtotehtävissä alkoi painaa kuitenkin kaudella 2009. Innostuminen loisti poissaolollaan, vaikka joukkueen peli kulki. KPL palasi pitkän kuivan kauden jälkeen mitaleille. Kausi huipentui SM-hopeaan.

– Kesällä pelireissuilla huomasin, että en enää innostunut. Muistan jossain pelireissulla Pohjanmaalla, kun yritin psyykata itseäni. Hovi tuli tarjoamaan Buranaa, kun luuli, että mulla on migreeni. Se oli raskas vuosi, kepulikonsteja piti keksiä. Lapset olivat pieniä ja olin opettajana töissä. Kymmenen vuotta oli tehnyt hommia putkeen ja oli sellainen olo, että olisiko tässä järkevä lopettaa. Heräsin kauden jälkeen siihen, että Mako ja Aslak repivät peittoa ja tarjosivat jatkosopimusta. Sanoin, että en tee. Sitten ruvettiin miettimään vaihtoehtoja Makon kanssa. Hylkilän Mikko oli ollut aiemminkin esillä. Sovittiin, että minä otan A-pojat ja Mikko tulee Superiin. Oltiin Mikon kanssa oltu paljon tekemisissä. Siitä alkoi hieno jakso täällä.

Mikko Hylkilän avausvuosi tuotti SM-hopeaa, toisen perättäisen KPL:lle. Pitkänen pääsi pitkästä aikaa mukaan Pesisleirille.

– Superpesiksen jälkeen junnuvuodet olivat opettavaista aikaa. Pääsi taas toimimaan perusasioiden parissa. Kohosen ja Joukaisen kanssa ei paljon tarvinnut niitä käydä läpi. Vuodet 2010–2014 olivat junnupuolella opinsauna, Pitkänen kertoo.

– Sattumalla on sijaa. Jälkikäteen potkut tulivat onneksi 2005. Kuopio-vuodet olivat valmentajana hienoa ja opettavaista aikaa. Hyviä valmentajia, joista emeritius-valmentaja Tapio Korhosen ruutuvihko tulisi saada pesäpallomuseoon valmennusoppaaksi, ”Eko” nauraa.

Kaudella 2011 Pitkänen siirtyi KPL:n valmennuspäälliköksi viiden vuoden suunnitelmalla. Vuodet ovat tuoneet paljon uusia asioita junioritoimintaan.

– On saatu hyviä käytäntöjä, lyöntiverkkoja, olosuhdepuolta eteenpäin. Aiemmin Kuntotalo oli meille tärkeä talviharjoittelupaikka, nyt se on aika vähän käytössä. Kyllä minä olen monipuolisen liikunnan puolestapuhuja. Olisin jopa pienestä päästä valmis ottamaan pois. Jotenkin tuntuu pahalta ne lauseet, että ekaluokkalaisten lajit on valittu. Laaksosen Samin kanssa oltiin katsomassa junnukorista ja Sami ihmetteli, oltiinko me noin huonoja pieninä. Vastasin, että me ei oltu edes aloitettu, joten todennäköisesti oltiin huonompia, Pitkänen nauraa.

Hylkilän potkut ottivat koville

Kesällä 2014 Eero Pitkäsen taival KPL:n parissa joutui koetukselle. Seurajohto päätti erottaa pelinjohtaja Mikko Hylkilän kesken kauden ja Pitkänen otti erottamisen raskaasti.

– Potkut olivat raskas niitti. Ilman Jari Vesasta en olisi siitä selvinnyt. Mielestäni Jari Vesanen on kautta aikojen kovin hankinta KPL:ään. Menee Kohosenkin ohi tärkeysjärjestyksessä.  Jari puhui taas minut ympäri.

Innostuminen valmentamisesta ja peli kannattelevat Pitkästä eteenpäin.

– Innostunut olen siitä, että saan jotain kehitettyä. Valmennustavat ja tyylit on kehittyneet, se on selvä. Avulle ja ideoille olen nykyisin avoimempi. Kaikkivoipaisuus on karissut. Kukaan ei voi olla valmis kun aloittaa ja tuskin koskaan valmistuu. Peli on mahtava hetki. Se on ykkönen.

– Jos on väsynyt, kannattaa mennä vetämään junnujen harkkoja. Tuulipuku ja verkkarit päällä tehtävä työ on se juttu, Pitkänen jatkaa.

Pitkäsen viimeinen kausi tällä erää on alkanut vahvasti. KPL porskuttaa sarjan kärkipaikoilla, eikä mestaruustavoitteesta ole syytä tinkiä.

– Tälle kaudelle sopimus tehtiin jo talvella 2015. Seurallekin tekee hyvää, kun tulee uusi mies Superiin ja junnupuolelle.

– Fiilis vikan pelin jälkeen riippuu paljon lopputuloksesta. On mahdollista, että nämä ovat viimeiset pelit Superissa ikinä. Aion nautiskella pienistä hetkistä, esimerkiksi ylittää Vimpelin sillan tai käydä Rännärillä tai kuunnella Sutkin kommentteja Kiteen kentällä. Voi olla viimeinen kerta, mutta hyvästejä en ole jättämässä. Varmasti jonkinlainen haikeuskin iskee. Pesäpallojoukkue on työyhteisönä hyvä. Toivottavasti tämä päättyy iloisiin tunnelmiin.

TOP5:

  1. Vuonna 1992 Nurmo-KPL kova juttu, eka peli. Pienestä asti seurannut, silloin ei ollut esikuvista puutetta. Naken (Lautala) ja Jääskeläisen Kyöstinkin muistan pelanneen. Sain vielä palkinnon pelistä.
  2. Kolme nousua. 2002 uusintaottelu oli hieno ja poikkeuksellinen tapahtuma. Upi (Antikainen) teki viimeisen palon kolmoselle.
  3. Kuopion vuodet 2006-2007
  4. Loppuottelut 2009. Pitkästä aikaa loppuottelut. Kaksi tuntia ennen peliä lautapenkeillä oli jo satoja ihmisiä.
  5. Joensuun pesisleiri 2010, pitkästä aikaa junnujen kanssa leirillä.

teksti: Harri Liekola
kuvat: Teemu Parta

2018-01-16T11:06:23+00:00